|1314|YMPÄRISTÖ|2774|463576|MUUTOKSET

magma.jpg
 
 
" .. Suurin osa tulivuorista muodostuu, koska tektoniset levyt, suuret osat maankuoresta, iskevät toisiaan vasten tai liukuvat toistensa alle. Työntö ja sulaminen siellä ruokkivat tulivuoria surullisen tulirenkaassa Tyynenmeren ympärillä. Mutta hot spot-kuteneet tulivuoret, kuten Havaijin, ovat eri rotua. Ne eivät ole lähelläkään tektonisten levyjen reunoja, ja silti miljoonia vuosia sitten ne sylkivät ulos niin paljon laavaa, että melkein peittivät kokonaisia ​​maanosia sulalla kivellä tai peittivät maapallon noella. Geologit uskovat, että tämän magman lähde tulee juuri Maan ulkoytimen yläpuolelta, mutta he eivät ole täysin varmoja siitä, miten. .. " -Google-käännös
 
***

 

 

48x48_20191004131740879.jpg


2024-01-13  --  11:37:59
 

-- lopultakin, jos katsomme miljardien vuosien kehitystä, avaruudellista universaalia näkökulminoitumaa  kuin elämän synnyn ja sen ylläpidon evolutiivista tulokulmaa!

Ihmiskunnan tuottaen lopukseen ehkä vain yhden ympäristökatastrofin! (?)

-ohimenevänä ilmiönä ja muun voimallisesti sopeutuvamman luontobiologian jatkaessa "vahvemman lain" puitteista eloaan, kuin ihmistä ei olisi ollut olemassakaan -- 

 

-onko kohtalomme jo naulattu ja evoluution tuotekehityksessä etukäteen huomioitu?

__ __ __
Ihminen ei ole mikään itseoikeutettu laji evoluution kehityskartalla -

.. evoluution näkökulmista ihminen on vain yksi laji satojen tuhansien muiden joukossa, ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

__ __ __
Yle esitti hämmästyttävän hienon, herättävän kuin varmasti yllättävän elollisen luonnon kehitysdokumentin:

- "Tulen planeetta"
https://areena.yle.fi/1-66606586 - |1

-- tuo 13.02.2024 lauantai-aamun YLE 1 herätys avasi varmasti uteliaita uuden oppimishaluisia silmiä, evoluution kehitysjatkumon yksittäisinä dokumentin piiloista -parametreina |P:

A) Toiminnallinen kellotaajuus |2
B) Biomassojen keskinäinen vaikutussuhde |3
C) Tapahtumasarjojen "kaikki vaikuttaa kaikkeen" vaikutukset ajan virrassa
D) Kaltaisemme elämän vaateet, olosuhteet kuin seuraukset |4
E) Yhden määräävän lajin vaikutteet -lähinnä kysymys ihmisestä itsestään!

HUOM! Parametreja on varmasti paljon muitakin, mutta evoluutio |5 sinällään on edelleen ihmisille paljolti tuntematon vaikutteiden viidakko, jossa selitteitä on uskonnoista ulkoaohjauksiin asti -

-eräs tutkimusalue on juuri evoluution määrätietoisuus, mutta minkä ohjaamana, millaisin tavoittein kuin ehkä yllättävimpänä miksi, ja kenen - minkä toimesta.



Joskus puhutaan universaalista käyttöjärjestelmästä |6

|1 Yle-otsikointi: "1/5. Sarjassa perehdytään maapallon evoluutioon ja historiaan. Avaruuskappaleiden törmäykset, ensimmäiset vesipisarat, äärimmäiset säävaihtelut, maanosien liikkeet ja lopulta myös ihmiskunnan synty ovat osa maapallon jo yli neljä miljardia vuotta kestänyttä kehitystä."
|2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/09/ihminen-on-ilmastonmuutoksen.html -
"Ihminen on ilmastonmuutoksen vahinkoparametri!"

IJL-BLOG-ote (kellotaajuus) " .. Muutosnopeus on ollut ja on liiallista meidätkin synnyttäneiden toimien ansiosta -evoluution näkökulmasta. Elämänpelissä on tietokonemainen kellotaajuus, jonka tahti on se sävel, jolla monimuotoisuus on syntynyt aikojen saatossa. Meidän ihmisten kellotaajuus nuotittuu nykyään sanoilla - "kasvua, nopeammin, enemmän ja useammin [4". .. "
|2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/12/hitaat-muuttujat-vaikuttavat.html -
"Hitaat muuttujat vaikuttavat ajallisessa maailmassa"

|3 ~ x - 

"x"
|P ~ https://fi.wiktionary.org/wiki/parametri -

|6 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/03/evoluutio-saie-universumin.html - 

"Evoluutio - säie universumin käyttöjärjestelmästä"



__ _ _ _ _ 
PROLOGI - Tapahtumasarjat ovat useimmiten vuosimiljoonaisia - kymmeniä miljoonia vuosia kestävinä syys-seuraussarjoina, joissa noiden yllä mainittujen paramettien keskinäiskooste ja -vaikute luovat elämälle kaaria, joiden keskiöön ei valiinnu "mikään laji toisensa yli", vain biomassojen keskinäinen suhde elossa olevana kierrossa määrittää asemaa ja vaikutetta.

Toinen merkittävästi vaikuttava parametri on kellotaajuus, jolla tarkoitetaan elollisvaikutteellisen tapahtumasarjan nopeutta. Nopeus on ymmärrettävissä ajassa esiintyvinä muutoksina aiempaan nähden -


-muutoksen voivat olla vaikutteeltaan aivan alussansa hyvinkin pieniä, mutta kumuloituessaan vaikutteiltaan kiihtyvästi merkittävämpiä. Evoluutio voi "kokea kellotaajuuden sen työtä häiritsevänä tekijänä", johon evoluution käsikirjassa ei olekaan selvää toimintaohjetta, vaan evoluution itsensä tuottama tuotekehitys onkin sitä nykytiedon mukaista sattumanvaraisuutta!

__ _ _ _
Ihmisen rooli nykyajan ympäristökehityksen kellotaajuuskaaressa

Me pidämme jo monille uskonnonkin johdattelema itsellemme johtajan asemaa, jumalan kuvan ylläpitoa kuin oikeutta hyödyntää muuta eliökuntaa omaksi hyväksemme ja eduksemme.

Tässä lienee tulen keksimisen ja lihan paistamisen jälkeinen "älyllisen toimintamme syttymisen" myötä se meitä kannustava voima niin itseoikeutettuun asemaan, jotta sillä olemme luoneet nimenomaan kellotaajuudellisesti kestämättömän kehitystien evoluution sattumanavaraiselle toiminnalle, jonka lopputulema on nopeutettu elollisjärjestelmän romahdus, joka näkyy tutkijoiden karttatauluilla kihtyvänä lajikatona?

__ __ __ 
Ihminen |G
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/08/greenpeace-vihrea-rauha.html - "Greenpeace - Vihreä Rauha" ]

Osaamme katsoa taaksemme, osaamme tehdä eilisestä huomisen skenaarioita (erehdysten ja onnistumisten syyseuraussuhteissa), osaamme vieläpä käsitellä noihin skenaarioihin tapahtumasarjojen toiminnallista kellotaajuutta, ja tähän osuu ehkä eräs suuri yllätys, kun "evoluutio seurailee toimiamme" tai niiden seurauksia omalla perinteellisellä aikakäsitteellään;

.. onhan aiemmat muun muassa ympäristömuutokset (me kutsumme usein niitä ympäristökatastrofeiksi) olleet monisatamiljoonaisia tapahtumasarjoja, kun nyt taas ihmisen itsensä rekisteröimä luontomuutos -


.. ympäristökehitys tai sanottakoon ympäristökatastrofin eteneminen alkoi vasta 250-400 vuotta sitten - |8
 

-
140200

|  83  SUOMI24  P  242  |  18  SUOMI24  A  176  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |

__

Magma

 

magma2.jpg

Piirros: ~ https://www.geologyin.com/2015/08/magma-characteristics-types-sources-and.html - 

 

" .. Osittainen sulamisaste on kriittinen määritettäessä, minkä tyyppistä magmaa syntyy. Sulan muodostamiseen vaadittava osittainen sulamisaste voidaan arvioida ottamalla huomioon yhteensopimattomien alkuaineiden suhteellinen rikastuminen yhteensopiviin alkuaineisiin verrattuna. Yhteensopimattomia alkuaineita ovat tavallisesti kalium, barium, cesium, rubidium.

Maan vaipan osittaisella sulamisasteella syntyvät kivilajit ovat tyypillisesti emäksisiä (Ca, Na), kaliumia (K) ja/tai peralkalisia (korkea alumiinin ja piidioksidin suhde). Tyypillisesti tämän koostumuksen primitiiviset sulatteet muodostavat lamprofyyriä, lamproiittia, kimberliittiä ja joskus nefeliiniä sisältäviä mafillisia kiviä, kuten alkalibasaltteja ja esseksiittigabroja tai jopa karbonatiittia.  .. "

****

_

2

-- lähinnä läntisen maailman teollistumiskehityksenä, kun halusimme lisää, nopeammin ja suuremmissa erissä

-yhä useammille, ainakin lännen näkökulmasta. Näin syntyi ajassaan muun muassa kiihtyvästi edennyt uteliaiden löytöretkeilijöiden jälkeinen kolonialismi, alusmaiden ryöstelyineen ..

- herääminen tähän yksipuoliseen muun muassa maaperävarantojen varasteluun ei ole lännen kuin muidenkaan osalta vielä edes päättymässä -

.. ja näin ihmisen eräs perusperiaate ei ole tasapainossa luontoharmonian kanssa, vaan ihminen kansanryhmittäin (valtioittain) käyttää eräin osin - käyttäjin- suhteettomasti varantojamme, jotka ovat "tarkoitetut" koko biologiselle eliökunnalle, vai onkokaan näin?!

- "vaan vahvempi voittaa ja heikompi häviää" evoluution kehitysjatkumossa, kuten todisteita luontohistoriasta on runsaasti saatavilla.

|8 ~ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b4ff4caa-77cc-496c-ac5a-82e4e79a9289 -
"Jättiselvitys: nämä maat ovat suurimmassa vastuussa ilmastonmuutoksesta
Tuoreessa analyysissä on selvitetty eri maiden vastuita hiilidioksidipäästöistä vuosina 1850–2021."
|8 ~ https://www.carbonbrief.org/analysis-which-countries-are-historically-responsible-for-climate-change/ -
Iltalehti-ote: " .. Yhdysvallat on ylivoimaisesti eniten hiilidioksidipäästöjä aiheuttanut valtio menneen 171 vuoden aikana, käy ilmi ilmastokysymyksiin erikoistuneen Carbon Briefin analyysistä. USA:n osuus ajanjakson kokonaispäästöistä on 20 prosenttia.
Kiinan 2000-luvulla räjähdysmäisesti kasvaneet päästöt ovat nostaneet sen historiallisessakin vertailussa jo toiseksi, vastuuseen 11 prosentista tarkastelujakson kokonaispäästöistä. .. "

|G ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/10/gaia-kuumenee-jaahdyttelemmeko.html -
"Gaia kuumenee - kytketäänkö jäähdytys?"

 

 
percap.jpg
 
Photo by IJL-Productions
Kuvan pääsilhuetti on ilmastoasiantuntija Petteri Taalaksen - Tieteen päiviltä Helsingin Yliopistolta.

 
__ __
VÄLIEKSTRA!

Monien tutkijoiden mieliin on hiipinyt ajatus mallintamisesta, se on lisääntymässä varsinkin ihmisen omissa tutkintalinjoissa, tuotekehityksessä kuin yhteiskuntasuhteiden arvioinneissa -unohtamatta vaikuttavuusselvityksiä etukäteen ennen lopullista päätöstä -

.. ehkä evoluutiolla on oma mallintamisen etukäteissuunnittelu?

Raflaava väite maailmassa, joka uskoo tältä osin sattumanvaraisuuteen; mutta emme tunne edes syvimpiä vaikutteita "pienuuden maailmasta" |9, josta lopulta kaikki muutokset ovat lähtöisin -
"se kuuluisa hippunen atomien sisuksista, joka loi meille aikanaan suuren räjähdyksen jälkeiseen seuraavan sekunnin"
- niin miten evoluutio mallintaa, ja onko evoluutio lopulta peli, peli joka nyt intohimoistaa lapsia, nuoria, aikuisia jopa vanhuksia - vaikka kokemus voisi jo tuottaa tietoa, ettei pelille ole annettaman liiallista valtaa -- !

|9 "Pienuuden maailma" on aina suhteellista -havaitsijastaansa nähden. Pieni on suurta, jos osaamme nähdä atomeista molekyyleihin tai sitten, jos katsomme Tellukseltamme Andromedaan galaksia, joka näyttää omiin silmiin "pieneltä".
Entä vaikute, joka lopulta kumpuaa säikeiden maailmasta |ST pulpahteekseen pinnalle vasta aistiemme havaintoon, jonka esimerkkinä voisi olla jopa tämä ihmisen aiheuttama ympäristökatastori biodiversiteettikäsitteineen |B.
Niin mikä onkaan "pienuuden maailma", jonka näkökulmaa itse evoluutio ei edes käsittele (?), vaan pohjautuu käyttöjärjestelmälliseen moodiin universaalína ilmiönä. Onhan väite "muualla olevasta elämästä" hyvinkin uskottava, todennäköinen kuin varmakin?
Millaisia adjektiivejä evoluutio voisikaan "nähdä ja kokea kuin käsitellä?" Ehdotan: Evoluutio ei "tunne adjektiiveja"!

|B ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/02/onko-biodiversiteetti-hakoamassa-mika.html -
"Onko biodiversiteetti hajoamassa - mikä on voittaja?"
..
|ST "String theory" -näkökulma tihentymistä ja harventumista!
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/12/tihentymista-ja-harventumista-oppi.html -
"Tihentymistä ja harventumista – oppi nähdä jotain mahdotonta!"
..
|ST - IJL-BLOG ote: " .. Jos voisimme "istua" arvioitujen stringien (string theory) 2] – energeettisten jousien (muodostavat kvarkkeja 3]) "selässä" - emme voisi edes nähdä, kokea tai aistia mitenkään elämää, koska sitä ei ole, tuosta lähtökohdasta – onko Elämä siis yhtä teatteria? .. "
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/elaman-synty.html -

..
Elämän peli - mallintaminen
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/10/peleista-mallinnukseen-ymmarrysta.html-
"Peleistä mallinnukseen - ymmärrystä tietoisuuteen"

__

PS.

Olemmeko ainoa elolliset universumissa?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18012292/olemmeko-ainoat-elolliset-koko-universumissa - 

_

3

DSC_6880.JPG

Tuon lumen peittämän kasan alla on suuri määrä kivihiiltä (Helsinki - Vuosaari) - ammoin kuolleiden kasvien kovan paineen alla kehittynyttä aiempaa Elämää! Kun se poltetaan - palaa muun muassa hiilidioksidiksi muuttunut "Elämä" ilmakehäämme, tosin tuo hiilidioksidi on välttämätöntä uudelle Elämälle. On kyse sopeutumisesta ja oikeasuhteisesta päästämisestä "hiilen uudelle kierrolle!

Photo by IJL-Productions 

***


Maapallo onkin lopulta kokonaisuus, eikä vain biologisten molekyylien hyvin ohut pintakerrostuma

Kuten tuo Yle Areena dokumentissaan otsikoi artikkelia "Tulen planeettana"

-onkin ymmärrettävä "pinnalta syvyyksiin" -kokonaisuus sisällytettävä kaikkinaiseen elonkin kehitykseen, jonka päällä tuo biologiaakin säätelevä evoluutio tuottaa tulosta, jatkumoa ja erityisesti lisääntymistä -- parhaana esimerkkinä "lahes satavarmasti kestänyt syntymisen jatkumo jo jostain hetkestä kun "olematon löysi mittaamattoman|E

__ __ __ _
Tunnetusti vetovoima luo painetta, ja tuo paine taas nostaa lämpötilaa, joka käy hyvin ilmi Maapallon sisuksien tuhansien asteiden lämpönä, joka ilmentyy meille mukavasti taloille maalämpölähteena (nykyään kairataan jo satojen metrien lämpökaivoja.

Lämmöllä on myös taipumus nousta "ylöspäin", mikä purkautuvan paineen myötä esiintyy muun muassa tulivuoren purkauksina.

Maan pinnalle tuleva magma |10 -tuottaa myös elävälle biologialle ylimääräistä haastetta sopeutumiselle, ja tässä nähdään toiminnallinen kellotaajuus suureksi ongelmaksi suhteellisesti hidastempoiselle evoluutiolle, ja näin purkautuva paine voi muuttaa elinoloja nopeastikin,. Näin onkin käynyt ja on syntynyt laajoja sukupuuttuaaltoja, muun muassa permikaudella |11, josta Yle-dokumentti kertoi hyvin.

|10 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Magma -  

|11 ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Permian -

__ __ _
"Tuli, maa ja vesi"

Nämä jo elementteinä vuosituhansia vanhat ihmisoivallukset ovat edelleen faktisia, kun huomaamme tuon kuumuuden olevan selvä vaikute kehityksellemme - jo pelkän ihmisoivalluksen "nuotion keksimisenä" -väitetäänhän nuotion (tulen oivallus) keksimisen kasvattaneen aivojamme, mutta mihin suuntaan - sopeutumistakin ajatellen.

 

DSC_0064.JPG
 
Photo by IJL-Productions - Ruokkeen Lomakylä - Hummonselkä - Kitee (Kesälahti) myöhäisillan nuotio --- 
__   __ 
Uuden ihmiskunnallisen oivallusaikakauden ilmiöt evoluution vaikutteiksi

"Maapallo käy keskinäistä vuoropuhelua kaikkinaisesti sisuksistaan pinnalle asti" -syyseuraussuhteineen, eikä vain tarkastelussa enää voi olla pelkkä biologinen pintakerros - muutamien metrien paksuisena kerrotumana
- joissain tapauksissa elollinen kerroksellisuus ulottuu jopa satojen metrien (kilometrienkin) syvyyksiin ---

__  __ 
Mutta! Mannerlaattojen liike |12 hautasi pinnallisia, muun muassa biologisen kehityksen "tuotantoja" kätkien ne syvyyksiin "ikiajoiksi", mutta paineen esilletuomat magmavirtaukset ovat vaikuttaneeet paljon enemmän kehittyvään luontobiologiaan -kuin usein arvaammekaan.

|12 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Mannerliikunnot -

__ 
Nyt asia on meille tavallisillekin avattuna tuon erinomaisen Yle-dokumentin myötä! Hyvä näin. Se on samalla kertomus ettemme tiedä nytkään läheskään kaikkea, vaan työtä riittää herkästi oivaltaville uteliaille, ja erityisen hyvä näin.

__  __ 
Paras esimerkki haudatuista alkujaan biologioista näkyy hiilivedyissä |13 ..

.. elämällisissä hiiliyhdisteissa välttämättömyyksinä, mutta myös ongelmaparametreinä liian suuresti käytettyinä, liian nopeasti -tässä kohdin on hyvä palata alaviitteeseen |8.

Jälleen huomataan tuo liiallinen nopeus (toiminnallinen kellotaajuus; tässä ihmiskunnan aikaansaamana) haasteeksi evoluutiolle, joka ei ehtinyt mukaan liian nopeaan hiilidioksidin kertymiseen ilmakehäämme!
Voidaan kuitenkin väittää jo tässä vaiheessa evoluution korjaavan aina lopulta kaikki virheensä ja prototyyppinsä - elämän leikittelynä (pitäähän evoluutiollakin olla hauskaa -ilmaus hiukan kieli poskessa).

 

Ehkä korjaussarjamoodi onkin evoluution kaikkein älykkäin keksintö, ..

-- sillä se sallii "inhimilliset virheet", joita virheitä eräät ihmisetkin osaavat käsitellä huomaavaisuudelle kauniisti altistuen!


Iskikö evoluutio tässä meille ihmisille "silmää"?

|13 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiilivedyt -

..

______

ILU-MEDIA

IJL-Productions

ILU_hymy.jpg

Kansalaiskirjoittaja

Ilkka Luoma

YMPÄRISTÖTEOLLISUUS

https://www.ymparistoteollisuus.com

 

 

160124 -Total Visits: 1053294 Total Visitors: 151998  

090124 -Total Visits: 1043824 Total Visitors: 151042  

020124 -Total Visits: 1034117 Total Visitors: 149877   

261223 -Total Visits: 1027298 Total Visitors: 148577  

121223 -Total Visits: 1008903 Total Visitors: 145647  

051223 -Total Visits: 1001685 Total Visitors: 144453    

211123 -Total Visits:   977778 Total Visitors: 139688  

141123 -Total Visits:   967368 Total Visitors: 137833  

https://www.jontikka.blogspot.com

IJL-kommentteja HS-artikkeleihin

__
e

e

e

 

PORILAISTEN MARSSI

_

IJL-BLOG PHOTOS  from SHUTTERFLY 

1 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/5f17490d-78fc-4033-92de-1451606a447e -

2 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/a03e627a-84e7-4b50-aaf4-c25a6cb9447f - 

..

e (C) R