kultaranta4.jpg

 

 

Paavon ilmoituksen mukaan Seitsemän tähden liike on perustettu rekisteröitynä yhdistyksenä. Nyt seuraavassa vaiheessa pitää kerätä tuhansia kannatuskortteja, jotta yhdistyksestä saadaan puolue (rp).

 

Nyt Paavo selvästi hakee luotettavia kumppaneita projektiin, jolla Suomessa voidaan muuttaa politiikan suuntaan. Toivottavasti mukaan tulevat henkilöt ovat asia- eikä itsekkyyskeskeisiä. Sinällään kukapa meistä olisi täydellinen.

 

 

Nyt luotettavat epätäydelliset kokoon ja keräämään kannatuskortteja. Tähän kansakunnan korttitalkoisiin tarvitaan 100 aktiivista henkilöä, joille tavoite on tärkeämpää kuin oman edun metsästys. Kyllä sille omalle edullekin syntyy tilaisuus – yhteishengen nimissä.

 

Liikkeellä pitää olla henkinen johtaja – ja tuohan on itsestään selvyys, sellaisen tittelin ottaa se, jolla on suurin ja laajin kokemus muutospolitiikasta, kokemusta politiikan pelistä ja tunnettuutta kautta koko Suomen [1. Tämä henkilö on Paavo Väyrynen – Suomen pitkäaikaisin ulko- ja ulkomaankauppapolitiikan hoitaja ministerinä.

 

Paavo on lisäksi presidentti Urho Kekkosen henkisen perinnön haltija. Ei ole kauan, kun Kekkonen valittiin kaikista Suomen presidenteistä merkittävimmäksi, myös elossa olevista [2.

 

Puheenjohtajan (=puhemies) lisäksi tarvitaan rautaista otetta itse projektiin – korttikeräys ei ole sunnuntaihommailua, se on totisinta totta, johon tarvitaan kersantti, jolla on voima ja karisma johtaa keräystä tavoitteeseen saakka. Mistä tämä kersantti luomaan kansalaisliike keräystoiminnalle?

Linkki ~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paavo-vayrynen-aloittaa-jalleen-kannattajakorttien-keraamisen-vannoin-etten-enaa-ryhtyisi-samaan/7009148#gs.YlXTPHQ -

 

 

Puhemiehen ja kersantin jälkeen tarvitaan yhteishengen luoja, joka puhaltaa joukkueeseen hengen ja luo edellytykset uusien innokkaiden sisääntuloon – luottamuksella, että nyt se mitä on odotettu pitkään myös toteutuu.

 

Aikahan on poliittisesti kypsä – pinnan alta on latautumassa joukko ongelmia, joita ei enää nykyisellä politiikan hoidolla selvitetä ja ratkaista. On uuden poliittisen alun paikka – olkoot se sitten tie tähtiin.

 

Tuletko mukaan, mitä Sinä antaisit 'Tie tähtiin' -joukkueelle …?

 

 

PS

En ilmaise tällä, että olisin osa jo nyt olevaa keräyskoneistoa, vaan kannattajana – ja arvaan, että tuo vaadittava hiukan yli 5 000 kannatuskorttia saavutetaan hyvin nopeasti, siksi paljon on Paavolla kannattajia (2018 presidentinvaaleistakin 180 000 kansalaistamme, hänen johdonmukaisten tavoitteiden myötä – itsellistä päätäntävaltaa, sotilaspoliittista puolueettomuutta tänne idän ja lännen vedenjakajalle sekä koko Suomen arvostusta asutusalueena – toiminta-, työ- ja olemisen edellytysten luonnilla tasaisemmin kaikille suomalaisille

 

Viitteet:

[1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2012/03/vayrysen-sujuvuus-jyraa-ja-se-arsyttaa.html -

[2 ~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkimus-kekkonen-arvostetuin-presidentti-perassa-niinisto-ja-koivisto/6720732 -

[2 ~ https://www.ksml.fi/kotimaa/Nyt-se-on-tutkittu-Kekkonen-arvostetuin-presidentti/1091503 -

[2 ~ https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005485969.html -

 

 

 

EKSTRA

Ehkä nämäkin aiheet voisivat olla osa 'Tie tähtiin' -suunnitelmassa?

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258687-omavaraisuudella-turvataan-myos-reviirit-loppuuko-ravinto - ”Omavaraisuudella turvataan myös reviirit – loppuuko ravinto?” -Ilkka Luoma US_P/IL

 

EKSTRA II

Paavo Väyrynen tekee paluun kotimaan vaikuttajaksi ---

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255274-paavo-vayrynen-tekee-paluun-kansakuntamme-edun-nimissa -

 

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 175518

 

DOC tie_tähtiin_27072018.doc – OpenOffice Writer

PVM 27072018

 

insti4.jpg

 

402_3851 – 18:33 | ND 10:01