Eero Heinäluoma kieltäytyi ja tamperelainen uusi nouseva kyky – Sanna Marin on vielä liian nuori. Mitä jää jäljelle? Paavo Lipponen – no, olisi aivan ok – hoitihan hän aikanaan pääministerinä Suomen suosta, tai niin ainakin ajatellaan. Lipposen kaudelta alkoi pitkä ulkomaankauppamme ylijäämävuosien putki, joka romahti Kokoomuksen Jyrki Kataisen kausilla. Paavo menetti mahdollisuuden viime kierroksella.

 

Niin, kansanedustaja, tohtori ja Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri Erkki Tuomioja, kyllä – demareiden on nyt asetettava hänet tulevien 2018 presidentinvaalien SDP' n presidenttiehdokkaaksi. Miksi?

 

 

Siksi, koska demaripresidentti, vastikään menehtynyt viimeinen oikea presidentti Mauno Koivisto aloitti presidentin valtaoikeuksen riisumisen ja jäljelle jäivät ”vain” moraali ja ulkopolitiikka. Tuomioja on paras tai toiseksi paras ulkopolitiikan osaaja – ymmärtää, ettei Suomi ja suomalaiset halua Natoon ja ymmärtää, että suhteita hoidetaan kaikkiin ilmansuuntiin idealla ”pidän ystävät lähellä ja viholliset kaukana”. *

 

Istuva presidentti Sauli Niinistö ei saa vastusta nykyisin esille tulleista presidentinvaalien ehdokkaista – näin se vaan on, ei edes Keskustan Matti Vanhasesta. Keskustalla olisi se toiseksi tai ensimäiseksi paras ehdokas, mutta Paavo Väyrynen ei kelvannut nykyiselle yhden kauden tai vajaan kauden pääministeri Juha Sipilälle. Silti Paavo on se toinen, jonka on syytä asettua ehdokkaaksi. Miksi?

 

Siksi, että tohtori Väyrynen on se toiseksi pisimpään istunut ulkoministeri ja mehän muistamme että nykyisen kaltaisilla presidentin valtaoikeuksilla vain oikeastaan ulkopolitiikka on merkittävä tekojen paikka ylläpitämään elintärkeitä suhteita – ensin itään ja sitten länteen – ja jatkuvasti Ruotsiin, vaikka kiukuttelevatkin välillä – ilman mitään järkevää syytä. Soutuveneetkin ovat sukellusveneitä.

|* - vanha kiinalainen sanonta tuhannen vuoden takaa – Shandongin maakunnasta, kungfutselaisuuden synnyinkehdosta.

 

Voisimme olla varmoja, että jos Tuomioja ja Väyrynen olisivat ehdokkaina 2018 presidentinvaaleissa ...

 

  • saisi istuva presidentti väittelyissä kovan vastuksen, vaikka Tuomioja kertoo olevansa ulkopolitiikan linjoilla samoilla perässähiihdon laduilla kuin Sauli Niinistö. Sen me tiedämme, että Väyrynen ja Tuomioja tulevat keskenään hyvin toimeen. Se olisi myös varmaa, että Paavo ja Erkki torppaisivat Saulin ensimmäisellä kierroksella valintuumisen.

 

Ulkopolitiikka on turvallisuutta

 

Huonosti hoidettu ulkopolitiikka johtaa usein sotaan – Talvisotaankin. Muistamme uppiniskaisen toispuolkuuloisen ulkoministeri Eljas Erkon, joka ei ymmärtänyt mitä idän ulkopolitiikka olisi merkinnyt ennen Talvisotaa.

 

Niin Väyrynen kuin Tuomiojakin Puolustusvoimien ylipäällikkönä estäisivät poikiemme lähettämisen ulkomaille kauas vieraisiin sotiin ja tämä olisi alku sille, että välttyisimme huomisen mahdollisista terrori-iskuista. Uskoisin jopa että kumpikin ehdokas presidenttinä toisi nykyisetkin sotilaat kotiin – muun muassa Afganistanin Nato-johteisesta sotaoperaatiosta, jossa olemme jo sodan osapuoli.

 

 

Sotilaspoliittisesti liitoutumaton valtio nimeltä Suomi

 

Molempien johdolla (kumpi vaan) Suomesta muodostuisi idän ja lännen konfliktien neuvottelu- jopa rauhanvälittäjäkoordinaattori. Meidän suomalaisten tie on pohjoismainen ”sveitsittyminen” - olla sotilaspoliittisesti sitoutumaton valtio, joka ei laske mitään eikä minkään vieraan valtion taistelu- ja rynnäköintisotavoimia maahamme tuottamaan uhkaa mihinkään ilmansuuntaan.

 

Nyt on Suomen ja suomalaisten saatava paras mahdollinen ulkopolitiikan hoitaja

 

ja tähän tehtävään ei saappaita täyttämään kykene kuin Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen. Kun herrat ovat ehdokkaina, niin tämän jälkeen kansa päättää, ja on mukava päättää kun framilla on osaajat!

 

PS.

On olemassa tieto, ettei Paavo Väyrynen käy ehdokkaaksi, koska Sauli Niinistö ilmoittautui toiselle kaudelle. Ulkopoliittinen osaaminen jää näin Erkki Tuomioja harteille, ja tässä on nyt turha kaivella joitain talouskupruhuhuiluja takavuosikymmeniltä – kun nekin ovat todistettu harhaanjohtaviksi.

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

 

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

AL | US | T | VU | BL | FB | FB | BL | BLOG 145527

 

DOC Erkki Tuomioja ehdokkaaksi_07062017.doc – OpenOffice Writer

PVM 07062017

 

|516 - 4346|