Se on nyt siinä. Englantilaiset ovat vahvan väkevästi äänestäneet brexitistä – erosta Euroopan Unionista. Median ja EU-johtajien osin pelotteleva uhittelu ei kantanut hedelmää. Englantilaiset pitivät päänsä suoran kansanvallan osoituksessa. Itsenäisyyden kaipuu ja oman reviirin hallinta ylittivät maalliset puheet jostain materiaalisesta hyvinvoinnista.
Tulos oli hämmästyttävä –
… 51,9 prosenttia kansasta äänesti kyllä brexitille (17.410.742 ääntä) vastassaan EU-kannattajat 48,1 prosentilla (16.141.241 ääntä). Äänestysinto oli koskettavat 72,2 prosenttia. Kansa on nyt puhunut ja tuonut esille suorademokratian välittömyyden – [BBC]
Median ei enää kannata manipuloida, ei pelotella eikä uhkailla
Nyt on rakentamisen aika. Kansakunta tulee eheyttää uudelle itsenäisyyden tiellä päättämään omista asioistaan ja neuvottelemaan yhteistoiminnan eurooppalaiseen perheeseen – kaupallisesti, ympäristöllisesti ja turvallisuuspoliittisesti, muistaen, että Eurooppa ulottuu aina Venäjän Uralille saakka!
Seuraava ennakoitavissa olevan asiayhteys on Skotlanti
Edellisellä kerralla skotit eivät ottaneet omaa itsenäisyyttä suorassa kansanäänestyksessä. Eilinen EU-kansanäänestys toi kuitenkin uudet kertoimet skotlantilaisten pyrkimyksille. Skotlannissa kaikki äänestyspiirit antoivat EU’ lle yli 50 prosentin kannatuksen – kertoen samalla sen, että he tulevat hakemaan EU-jäsenyyttä, kun seuraavalla kansanäänestyskierroksella eroavat Iso-Britanniasta. Kansa puhuu seuraavaksi Ylämailla! [M]
Näin näimme brexitin, pelottelun, uhkailun, mutta kuitenkin itsenäisyyden kaipuun unohtamatta omaa reviirihallintaa:
[16062016] Nyt tapahtuu se pelätty ja odotettu kansanvallan huippuhetki. Englantilaiset päättävät kuuluvatko vai eivät Euroopan Unioniin. Brexit: in myötä käydään nyt historiallisen kovaa mediallista, jopa hybridillistä informaatiosotaa. Niin neljäs valtiomahti – mediana kuin EU-valtioiden johtoelimet rummuttavat vaaraa, vaaraa ja romahdusta, jos Englanti eroaa, ilman juuri mitään uskottavaa todistetta, vain arvailujen pohjalta *)
…
- *) ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1465967159774 -
- Ainoa asiantuntija on britit kansana itse, päätös on heidän käsissä. Nyt maalataan tietämättömyydestä uhkaa, parkua ja romahdusta. Ensinnäkin on kahden vuoden sopeutumisaika, jolloin ei käytännössä tapahdu mitään. Toisekseen eron tilanteessa Englanti saa vapauden ja irtioton - päättävät itse asiansa. Meneekö Norjalla tai Sveitsillä huonosti? ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016061621739894_ul.shtml -
Aikanaan Englannin pääministeri David Cameron keksi itselleen juonen pysyä vallassa – ja pysyikin, mutta nyt kuiskitaan hänen olevan paniikissa (televisiouutisointi lähipäiviltä). Cameronin alkuperäissuunnitelma ei näytä menevän käsikirjoituksen mukaan …
…
Kirjoitimme vuonna 2013 seuraavasti:
[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ovela-veto-parjata-vaaleissa-david.html - ]
”Englannin pääministeri David Cameron [konservatiivit] ilmoitti sen, mitä hänen pitikin ilmoittaa – itsensä, puolueensa ja kansakuntansa edun takia. Nyt peli on selvä, annettu porkkana saattaa äänestyttää Cameronin puolueen seuraavallekin valtakaudelle ja tuolloin on lupaus lunastettava – kansa kertokoot sitten kyllä tai ei EU:lle – aikaa on nyt pohtia tarkasti, mikä on todellisuudessa etu Englannille.
Cameronilla on eräs etu ja valttikortti, mitä ei muilla Euroopassa niin laajana ole – nimittäin USA:n tuki. Englanti on aina ollut amerikkalaisten vankkumattomasti uskollinen kumppani – niin sodassa kuin rauhassa.
Englannin esimerkki saattaa levitä muualle EU:hun, niin ilman euroa toimiviin kuin eurolla ratsastaviin. Eurohan ei ole koskaan ollut valuuttana kriisissä – kriisissä ovat vain ylivelkaantuneet, jotka näyttö- ja vertailutaloudessaan söivät enemmän kuin tienasivat 1] – unohtaen samalla, että koko läntinen Eurooppa on maailmanlaajuisesti työn uudelleenjaon taistelussa 2]
EU rakennettiin 3] euron voimaan luottaen ja Saksan johtamana vastapainoksi nousevalla maailmanmahdille, maailman suurimmalle liukuhihnalle, Kiinalle 4], mutta myös kestäväksi kilpailijaksi USA:lle, joka nousee omasta ahdingostaan, vaikka Kiina sen rahoittamisen lopettaisikin.
…”
– jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130769-eu-kansanaanestykset-englanti-aloittaa – alta.
Entä nyt, kun kansanäänestys lähestyy?
Kävipä äänestyksessä miten tahansa, on sen myötä annettu myrskyvaroitus ja on ilmeistä, että kansanäänestykset niin EU: ssa olemisesta kuin euroeroista lisääntyvät. Kansalaiset eri maissa haluavat sanoa suoraan omia mielipiteitään. Monissa maissa liittyminen esimerkiksi euroon tehtiin kierosti 5] – kansaa harhauttamalla, kuten muun muassa Suomessa.
Nyt media käy täysillä informaatiosotaa käännyttääkseen englantilaisia
Myös meillä Suomessa, vaikka me emme vielä äänestä omastamme, kansakuntana, edes eurosta, vaikka siihen on kansalaisaloite tehty – sen kerätessä yli 50 000 nimikirjoitusta europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (Kansanpuolue – tarvittavat yli 5 000 nimeä kerättynä)) toimesta 6].
Väliaikaraportti eduskuntamme talousvaliokunnasta kertoo, ettei euro ole syyllinen kansantaloudelliseen ahdinkotilaamme 7][X]. Tottahan se on, ei itse euro ole syyllinen, vaan sen käytön osaamattomuus, valuutallinen jäykkyys ja Saksan ylivoimainen eurohallinta.
’Brexitistä sexittiin’ – Suomi ulos, ensin eurosta ja sen jälkeen EU:sta?
[ ~ https://youtu.be/ohbrwUS6EDw - teksti vpj. Antti Pesonen - IPU]
Tämä väliotsikon kronologiaa pidetään mahdottomana, vaikka filosofit kautta aikain ovat kertoneet, ettei mahdottomuutta ole – varsinkaan inhimillisinä muotoina. Euro ja EU ovat osa inhimillisyyttä (erehtyväisyyttä), joka lupaavan alun 8] jälkeen osaltansa syöksi meidät tilaan, jossa emme jaksa taistella maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa 9]. Yksinkertaista – eikö?
Kaukoidän toveri on niin paljon ahkerasti halvempi!
Meiltä puuttuu käyttökelpoinen ja muodikas elämän ”halpuuttaminen” ja ruokakauppojen hinta-alet eivät riitä. Katsotaan rakennustyömaillemme, sieltä on jo alkanut todellinen kustannusjahti. Meillä on yksinkertaisesti liian korkeat kokonaistyön kustannukset 10].
D-vitamiinin (devalvaatio) käyttö on euron myötä eliminoitu. Muutama lisätunti vuodessa ei riitä kääntämään toimeliaisuutta lähemmäksi täystyöllisyyttä, kun robotiikan automaatio 11] ajaa päälle – kohta ei tarvitse edes autoa ajaa itse – vapaa-ajallakaan (Tesla).
Mitä tapahtuu Juhannuksena 2016?
On vain kaksi vaihtoehtoa. Ero tai sitten ei. Mikäli Englanti eroaa EU: sta, valistuneesti voidaan ennakoida jo nyt, ettei alun laskupiikin jälkeen tapahdu mitään erityistä, sillä kauppa jatkuu – ihmiset liikkuvat ja raha virtaa.
Jäljelle jäänyt EU tarvitsee Englantia eron jälkeenkin – kuin myös toisin päin. Englanti kuittaa itselleen ETA – tyyppisen 12] sopimuksen EU: n kanssa, kuten on Norjallakin. Verkostoitunut maailma tarvitsee vajaan 60 miljoonan asukkaan markkinat myöhemminkin – erosta huolimatta. Päinvastoin voimme arvailla, että kauppa Venäjän ja Kiinan kanssa virkistyy, tuoden aivan uutta toimeliaisuutta osallisilleen.
Jos taas Englanti jää EU: iin – tuo se jatkuvan prosessin muiden kiirehtiessä kansanäänestyksiin, koska halutaan mittauttaa kansalaisten mielipiteitä. Moderni suorademokratia vaatii tätä yhä kiihkeämmin – osasivathan vapaat kreikkalaiset miehet huutaa torilla jo pari tuhatta vuotta sitten. Tosin tuolloin Ateenassa oli vielä orjia, kuten oli reilu 100 vuotta sitten Yhdysvalloissakin – myöhempään kuitenkin kuin tsaarin Venäjällä.
Nyt EU: ssa ei ole kuin ”velkaorjia” **, joita EKP koettaa paimentaa ruotuun, taipuen tosiasioiden edessä käynnistämään setelikoneensa 13], jopa helikopterirahan jaon (?) 14]
…
** Tämän päivän orjuus ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466053090158 -
EU kehitys
[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/01/eu-eurooppalainen-reviiripuolustus.html - ]
On loogista ja luonnollista, että Euroopan Unionin kehitykseen kuuluu myös erotilanteita. On aivan varmaa, että jonain päivänä näitä tulee, ellei nyt jo Englanti tee itselleen vapautusta ja irtiottoa kahtia jaettuna, mutta yhtenäistyvänä kansakuntana.
Eurooppa on kansojen sulatusuuni, kuten on muuten Amerikan Yhdysvallatkin. USA: ssa on sama kieli ja jo muutaman sadan vuoden ikäinen yhteinen perustuslaki. EU: ssa ”perustuslain” pituus on vain pari vuosikymmentä ja siitä riidellään jatkuvasti. Venäjän Uralille jatkuva Eurooppa 15] ei ole yhtenäinen maanosa.
Kiinalaisten yhteinen taival kaikkine keskinäisine sotineenkin on jo tuhansia vuosia vanha – on yhteinen kieli (erilaisin murtein) ja merkistö. Ennen kaikkea on väkevän vahva keskushallinto.
Euroopan Unionissa tuo keskushallinto (=komissio) jää usein EU- ja euroveturi Saksan jalkoihin
[Saksa tulee ulos väkevänä ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50431-saksa-tuli-tanaan-vakevana-ulos-historiastaan - ]
Saksa on ottanut uudelleen Eurooppa-asemansa, nyt ilman aseita – ennen asein, epäonnistuen. Nyt onnistuen. Talouden, täsmällisen suunnittelun ja tehokkaan työn teettämisen voimistamana Saksa jyrää vientikuninkaana!
Kehitysakselissa on myös peruutusvaihde,
… siis kyky katsoa peiliin ja havainnoida tehdyt virheet jälkikäteenkin. Me Suomessa emme haluaisi olla virheessä tieten, sillä jo nyt näemme nuo väärät päätökset. Siis toimikaamme.
Näimme jossain vaiheessa kehitystä positiivisuuttakin Euroopan Unionista 16] – myös meille suomalaisille, mutta nyt nuo eväät ja houkutukset on syöty. Osaammeko käyttää peruutusvaihdetta – eduksemme ja hyödyksemme?
…
Tekstilinkit
1] Syöty enemmän ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22531-velka-syo-huomisen-poydan-leivattomaksi -
2] Taistelu työstä! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101019-maailmanlaajuinen-ty%C3%B6n-uudelleenjaon-taistelu -
3] Keinotekoinen liitto pakosta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/10/eu-on-keinotekoinen-liitto-pakosta.html -
4] 1:235 (kiinalaiset) ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/05/kansainvlinen-tynjako-ja-kiinan-235.html -
5] Markasta euroon ilman kansanäänestystä ~ http://fi-ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/tiivistelma-markasta-euroon-ilman.html -
6] Itsenäisyysmies Väyrynen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/itsenaisyysmies-paavo-vayrynen.html -
7] Väyrysen vastine ~ http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218551-talousvaliokunnan-lausunto-on-hyvin-yksipuolinen
8] EU – maho jättiläinen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/eu-maho-jattilainen-virkarollaattorin.html -
9] Miljardi ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217686-miljardi-ihmista-tekee-tyomme-halvemmalla-bjorn-wahlroos -
10] Liian korkeat palkkauskustannukset ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152070-toihin-vaikka-palkkoja-alentamalla -
11] ihmistyö katoaa? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152322-esiteollinen-robotisaatio-hanhiparven-lento -
12] ETA ~ http://eu-opas.finlex.fi/5-lainvalmistelussa-tarvittavan-eu-tiedon-lahteita/5-5/ -
13] Setelirahoitus ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/02/jarea-hataoivallus-painaa-bittirahaa.html -
14] Helikopteriraha ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214350-helikopteriraha-%E2%80%93-ilmainen-kansalaisraha -
15] Eurooppaa Uralille asti ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/03/eurooppalaisen-puolustuksen-ratkaisu.html -
16] Myönteistäkin! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/07/suomi-yhten-jsenen-ratkaisee-eu.html -
…
Ellet näe linkkejä tai saa niitä auki, löytyvät ne oheisen kirjoituksen kanssa täydellisenä täältä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/brexit-sexit-2.html -
Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
https://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
AL | US | PZ | FB | T | BL | BL | VU | PZ | BLOG 80046
PVM 16062016
PVM 24062016
DOC BREXIT_16062016 – Microsoft Word Starter
DOC BREXIT_24062016 – Microsoft Word Starter
|1085| G ~ 222 000 [IL][17062016]
|1275 |G ~ 235 000 [IL][24062016]
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.