isienp%C3%A4iv%C3%A4.jpg

Vasemmalta Emmi ja sitten Iina

 

...

 

Heti aamun sarastaessa lapsieni (kaksostytöt) antamien isienpäivälahjojen* ja aamukahvin jälkeen singahdin ulos kuvaamaan Siniristilippua, oli ensimäinen Isienpäivä, jolloin aivan virallisesti tasa-arvoa ihaillen liputettiin Isänmaan lipulla. 

Innoissani katsahdin taloyhtiömme lippuun - oli tyyni, aivan liian tyyni - ja lippu roikkui alakuloisena, ikäänkuin ilmaisten pinnanalaista surua monien sellaisten isien elinoloista, jotka eivät saa mitään huomiota heille kuuluvasta kunniasta olla isä.

Nyt ei ole oikea aika ruotia, miksi osa isistä ei saa edes tänä yhtenä päivänä jakamatonta huomiota - on vain äänetön suru, kuin roikkuvassa siniristilipussa. 

Niin moni metsien mies elää koijissaan, kodittomina - lapsiensa hylkääminä, että rinnan alustaa kirpaisee. Mitä voisimme asialle tehdä - muuta kuin liputtaa, joka sekin oli vain varovaisen rohkaiseva viesti, että jotain on tehty isien kunniaksi.

Jokainen  isi haluaa olla kunnian mies, olla iloinen - olla menestyvä, ja olla myös hellä isä, mutta kun kaikki elämän palapelin osat eivät lomittuneet eivätkä limittyneet kohdilleen - alkoi matka johonkin sellaiseen, johon yksikään isi ei haluaisi.

Syitä on monia, mutta tänä Juhlapäivänä emme puutu mihinkään erittelyyn, vaikka tiedämme syyn ja seurauksen lait ja sellaisen heikkouden, josta ei niin vain nousta. 

Lähimmäisemme tarvitsevat apua - niin myös ne tuhannet muutoin hyvin toimeen tulevat isit, joiden perhe on hajonnut. Odotamme aina parempaa huomista. 

Ehkä vuoden kuluttua edes joku metsien isistä on saanut kodin - ja se on jo voitto ihmisyydelle.

Jokainen isi on laulun arvoinen - edes tämän yhden päivän aamuna. Kaukaakin, vaikka vain muistona niistä hyvistä ajoista, joita jokaisen isin ja heidän lapsilleen on tallentunut muistojen lokeroihin. 

*Isienpäivälahjat tyttäriltäni olivat hienot; kehyksissä itse värillä painetut kämmenenjäljet - kauniisti kirjoitelluin viestein kuvien taakse - Kiitokset! 

 

...

 

 

...