Kilpailu on vallitseva ominaisuus eläinkunnassa jo vuosimiljoonien ajan. Kilpailu on jalostunut taisteluksi ruoasta, reviiristä ja kyvystä valita lajikumppani suvunjatkantaan. Kaikki muu kilpailu on oheistoimintaa turvattaessa elämän peruselementit.
Kilpailun voidaan sanoa alkaneen jo maailman alkusynnyssä, jolloin jostain erittelemättömästä syystä kaksi ainehiukkasta koki vetovoimaa toisiaan kohtaan ja siitä alkoi nykyisen universumimme muotoutuminen niin materiaalisena kuin energisenä kehityksenä. Kilpailu on ollut edellytys nykykaltaiselle elämälle. Eläin- ja kasvikunta kilpailevat jalostuneesti tappaen kaiken elinkelvottoman ja hyödyntäen sen ravintona kehityskelpoisimpien eliöiden evoluutiolle.
Ihminen kilpailee myöskin jalostuneesti. Jokainen meistä on suuren taistelun voittaja; voimmepa sanoa voittaneemme vuosimiljoonien kuluessa tuhansia taisteluja syntyen juuri sellaiseksi kuin peilistä näemme. Jalostuneisuutemme muuttuu välittömästi fyysisen syntymän jälkeen; tällöin muutumme riippuvaisiksi tukijärjestelmistä, mitä muu eläinkunta ei tunne.
Kilpailu tulee huolehtimaan korjausliikkeellä luonnottomat toimenpiteet kasvattamalla vastavoiman hallitsemattomalle evoluutiolle. Kasvun filosofia koki jo vuosimiljoonia sitten jättiläiskasvua; ikäänkuin molekyyleillä geeniohjatusti on kasvamisen bitti jatkuvassa aktiivitilassa. Luonnonjärjestelmät tuhosivat mammuttimaisen eliöstön 60 miljoonaa vuotta sitten synnyttäen kiihtyvään kasvuun uuden lajiston nisäkkäinä.
Alkuräjähdyksen salamannopean hetken jälkeinen arvoituksellinen kahden lähes olemattoman hiukkasen keskinäinen vetovoima "rikkoi" täydellisen harmonian. Ilman tätä rikkoa ei olisi mitään, vaan maailmamme olisi laajentunut synnyttämättä mitään. Nuo kaksi hiukkasta aloittivat kasvun filosofian, joka jatkuu sykäyksittäin - luonnon aina tuhotessa liian suuret kompleksit. Kilpailu alkoi salaperäisestä vetovoimasta kasata materiaa yhteen synnyttäen yhä monimutkaisempia yhdisteitä kasvaen yhä suuremmiksi ja suuremmiksi.
Nyt me esiinnymme kilpaillussa markkinataloudessa. Me haluamme suurempaa, kauniimpaa, helpompaa, nopeampaa, siis koko ajan enemmän. Me haluamme voittaa, koska haluamme olla parempia, menestyvämpiä, vahvempia, siis saada enemmän - saada suuremman auton, talon, mökin, pidemmän ulkomaanmatkan, parempaa ruokaa ja pidempää ikää. Me kilpailemme ja me haluamme voittaa, jotta juuri se minun oma geenistöni jatkaisi sitä ylivoimaista voittokulkua, olinhan syntynyt jo kilpailun tuloksena voittajana.
Seuraava kilpailu on vedestä, ruoasta ja energiasta. Kisaa käydään elintilasta Palestiinassa ja kohta Iranissa. Ihmiskunta on kilpaillut itsensä sodissa verille vähintään kerran vuosisadassa. Yhtenäisyys syntyy yhteisestä vihollisesta tai suuresta luonnon katastrofista, joka sekin muhii pinnan alla.
Keskimäärin ajatellen kohtuus ja alenema voi esiintyä vain välivaiheena uudelle kasvulle. Me yksinkertaisesti kilpailemme ja kasvamme ulos tästä maapallon kyvystä ylläpitää harmoniaa. Me kasvamme myös ulos kehosta, niin egona kuin elopainona. Lopulta luonnon oma käyttöjärjestelmä kääntää stoppibitin pystyyn ja palauttaa "ylisuuren" egomme ja kehomme luonnonkiertoon uusina elon ilmentyminä nousten jälleen kasvun vauhtiin - loputtomaan kiertoonsa ikuisena lainana suurien tähtien sisuksista.
Ilkka Luoma
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.