Sent: Wednesday, July 23, 2008 9:34 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE --- Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Sent: Wednesday, July 23, 2008 9:28 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE --- Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Hyvin aiheellinen uusintamielipide ja viittaus valtakunnan yritysasiamiehen huomioon jo avatusta keskustelusta, joka pulpahtaa pintaan silloin, kun jotain on jo tapahtunut - kuten nytkin---
..... [08.09.2006] ....
 
 
Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Valtakunnan yritysasiamies Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila avasi avatun keskustelun nuorten poikien/ miesten syömishäiriöistä, osallistumattomuudesta ja "tekemisen osaamattomuudesta". Aihe on ollut tuttu sosiaaliviranomaisille, opettajille ja poliiseille. Nuorten etsiessa itseään ja osallistumista, vanhemmat juoksevat hyvinvoinnin perässä etsien maallista vaurautta ja kulutusvoimaa. Kaikki kuitenkaan eivät ole pahoinvoinnin kierteessä. Nyt olisi aiheellista etsiä syitä ja vaikuttimia kuin vain ainoastaan todeta.

Ei vain osa pojista, vaan myös osa tytöistä, ovat nykypäivän markkinamekanismin kulutusjuhlatäyteisessä neuvottomuudessa, mitä tekisi huomenna. Markkinakoneisto syytää mainoksia kaikilta "kanavilta" suurentaen ruoka- ja näyttämishalua. Kauppoihin tunkee entistä suurempia pakkauksia, jykevämpiä autoja ja masiivisempia pihagrillejä. Kulutus on "loputtomassa" suurenemiskierteessä kuluttavan silmän ihaillessa vauraampaa ja näyttävämpää ehostusta osoittamaan perheen kykyä osallistua kysyntäkilpailuun.

Vanhempien juostessa ostovoimahankinnan perässä, jäävät useasti perheen lapset, niin pojat kuin tytöt vaille perheosallistumista. Tarjolla on sen sijaan useasti runsaat viikkorahat, joilla itsellistä ja omaehtoista mainosvaikutteista kulutuskäyttäytymistä harjoitellaan vanhempien esimerkin mukaisesti. Huonoimmillaan nuori on täysin yksin viikkorahoineen.

Pitkän elämänkokemuksen onnekseen saanut maalaistalon tyttö kertoi nuoruutensa kulutuksen olleen ongelmatonta, koska raha, joka mahdollisesti hankittiin, annettiin äidille ja isälle, niillä he mm. lyhensivät lunastetun torpan vuosimaksuja. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut, koska perheen yhteiset työt täyttivät päivittäisen elon. Osallistuminen oli perhe- ja sukukeskeistä.
 
Yhteisöllisyys oli voimaa sekä turvaa mm. kyläyhteisönä, jossa esimerkiksi omat kylähullu-humoristit hoidettiin koko kylän voimin. Nuoruuden tarinoita kertonut, nykypäivää tiiviisti seuraava "maalaistalon tyttö" oli syntynyt tyypillisissä suomalaisissa maaseudun oloissa 1923. Hän ymmärsi muuttuneen maailman, muttei juurettomuutta, joka näkyi suruna ja välinpitämättömyytenä nuorten kasvoilta.

Elettävä vuosi sisältää nuorillemme vaikutteita mainoksista, kaduilta, näyttämisenhalusta ja katu-uskottavuudesta. Nuorelle useasti oma jengi on samaistumista, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Vanhempien aika menee töissä, ylitöissä, neuvotteluissa, golf-kentillä ja pitkillä työmatkoilla.
 
Isän ja äidin uraputki säilyy tärkeänä, koska ulkoisten näyttämisvälineiden, elämän arkipäivän helpotteina ja vaivattomuutena vaativat lisääntyvää kulutuskykyä. Sitä saadaan "ahkeroimalla ja uutteroimalla" entistä pidempään, työhuoneen valojen palessa vielä yömyöhään. Työ on sitonut tekijänsä työyhteisöön ja oma kotiyhteisö on jäänyt vaille riittävää huomiota. Pelkkä viikkoraha, mopo, PC, kuukausittain vaihtuvat vaatteet ja kahvila- ja elokuvarahat eivät riitä.

Nuoret odottaisivat omien vanhempien esimerkkiä, olemista malleina tulevaan. Mallin annoksi ei riitä levenevä ja nelivetoistuva auto, suurempi vene, rannalle kurkottuva talo, vaan malliksi sopisi elämän kokemusta keränneen "maatalon tytön" muistelo omasta nuoruudesta soveltaen sitä nykypäivään. Ei kulutuskeskittynyt malli, vaan osallistumiskeskeinen yhdessäolo, keskustelu, mielenkiinnon osoitus nuoren omiiin mielipiteisiin ja ajatuksiin. Lisäksi uteliaisuuden osoitus kaikkea ympäröiväänsä kohtaan olisivat esimerkkeinä yhteenkuuluvuudesta.

Nuori on tänään kuin ennenkin epävarma. Ikiaikainen luonnonkiertoon kuuluva vanhempien opastus on se tärkein ominaisuus, joka mm. koko eläinkuntaa pitää pystyssä. Yksikään eläinlaji ei laske "lapsiaan" keskentekoisina vastaamaan elämästänsä ja sen jatkumisesta, vaan kaikki tarvittava on opastettu käpälästä pitäen. Suurin vanhempain rakkaus on luoda täydet edellytykset jatkaa sukua, opastaen kaiken siten, missä osallistumisen riemu on läsnä.

Ilkka Luoma