(Yhdysvaltojen uusin presidentti Donald Trump on kertonut armeijansa kautta, että hyökkäys on valmis aloitettavaksi. Pommikoneet maalitettu, AEGIS-ohjustaistelujärjestelmät aktivoitu ja Tomahawk risteilyohjukset iskuvalmiudessa – aloittamaan uuden sodan amerikkalaisten pitkään listaan - Afganistan, Irak, Libya ja nyt Syyrian raskaat ilmapommitukset … )
Koreoiden niemimaalle jäätyi sota ja konflikti, jossa osallisina olivat kolme tuolloista suurta |0 – kaksi ydinasesuurvaltaa USA ja Neuvostoliitto sekä maailman väkirikkain Kiina. Oli kysymys japanilaisten ”perinnönjaosta”. Korean niemimaalle jäätyi jakolinja, jolla sukulaiset erotettiin toisistaan. Kummajaiseksi jäi Yhdysvaltain sotilas- ja hyökkäysvoima, Etelä-Koreaan sotilastukikohtina (86 tukikohtaa ja 26.000 sotilasta), kun Korean sota jäi ratkaisemattomaan pattitilanteeseen.
Pohjois-Koreaan ei jäänyt niin venäläisiä kuin kiinalaisiakaan. Pohjois-Korea valitsi harvainvallaksi Juche-aatteen, tulla toimeen itse, aseistaa itsensä, ottaa johtajaksi itsevaltius perinnöllisyytenä – syntyi erikoinen valtiojärjestelmä, josta ei juuri tietoa heru – vain ohjusten suihkuvanat, kun se kehittää itse vimmatusti vastavoimaa USA' n sotilasvoimalle niemimaan eteläosissa.
Entä nyt kun Pohjois-Korea haluaa turvakseen ydinaseen, kuten Israel toisella maailman kolkalla |1
USA teki äkkitaisteluiskun Syyriaan, tuhosi Syyrian laillisen hallinnon lentokentän – se oli varoitus, uho tai näyttö uuden presidentin päätöskyvystä tehdä enemmän kuin vain puhua.
Syynä oli kerrotun mukaan kemikaali-isku ja/tai räjähdys Syyrian sisällissodan alueella, joka on kapinallisterroristien alueella aikana, jolloin Syyrian laillinen hallinto on saamassa valtionsa uudelleen haltuunsa – lakien ja järjestyksen alle, paljolti Venäjän ja Iranin avulla – USA oli jäämässä toisen tai kolmannen viulun soittajaksi. Nyt Trump halusi ensiviulun itselleen.
Kemikaalikatastrofista levisi rujoja kuvia, ja Trump otti ne niin syvällisesti, että aloitti ilmoittamatta kenellekään rajun sotilasiskun YK-jäsenvaltioon – ilman mitään mandaattia, vain niin sanotulla maailmanpoliisioikeudella. Olisiko ensin pitänyt suorittaa puolueeton tutkimus?
Todellisuudessa USA on tukenut Syyrian kapinallisia, kuten Venäjä Ukrainan itäalueiden separatisteja. Venäjä oli kutsuttu Syyriaan vuonna 2015 presidentti Bashar al-Assadin toimesta, laillisesti. USAF aloitti raskaat Syyrian pommitukset jo vuonna 2014, mutta ilman mitään kutsua tai kansainvälisen yhteisön mandaattia. USA ei myöskään saanut mitään ratkaisua suurilla ilmapommituksillaan.
Entä nyt Pohjois-Korea, jonka on amerikkalaisten ja Trumpin hampaissa?
Pohjois-Korea on virallisesti edelleen sotatilassa ja sillä on suuri, erittäin suuri konventionaalinen armeija. Pohjois-Korea saa US (mahdollisen) hyökkäyksen yhteydessä vahvan tekosyyn aloittaa puolustuksellinen sota etelään, kohti amerikkalaisten sotilastukikohtia. Tämä puolustautuva hyökkäys saattaa aktivoida Nato valtioiden kuuluisan Artikla viitosen, koska näin yksi natovaltio on joutunut vieraan sotatoimen kohteeksi.
Mikä tulisi olemaan Kiinan ja Venäjän reaktio, jää arvattavaksi – ehkä nämä maailman suurimmat aloillaan yhdistävät voimansa ja poistavat maailmastamme yhden maailmanpoliisiroolituksen, joka on jo nyt illassaan |2.
Entä Kiina, jonka jatkeena on tuo Korean niemimaa?
Kiinalla lienee ainoana maana toimivat suhteet molempiin Koreoihin – niin etelään kuin pohjoiseen. Molemmat ovat itseasiassa kiinalaisten ”vankina” kaupallisesti, pohjoinen osa energian ja ravinnon osalta – muu maailmahan on sulkenut Pohjois-Korean rautaesiripun taakse tämän ydinasepyrkimysten vuoksi. Herää tietysti kysymys, miksi Israel paljon sotineena valtiona sai tuotekehittää itselleen ”turvaksi” oman ydinaseen. Mutta Kiina ---
--- Miksi nykyisillä ydinasevaltioilla on nuo tuomiopäivän aseet? Miksi Israel saa omistaa atomipommit? Onko vastauksena vastuu ja luotettavuus? Entä todellisuus? Mikä on maailman eniten sotinut valtio nykypäivänä ja vaikkapa viimeisten 60-100 vuoden aikana? [V]
...
Ketä tämä eniten sotinut valtio sitten uhkaa ja miksi?
Ketkä olivat sodassa mukana viime sodassa, kun Korean niemimaalla sodittiin? Mikä on Pohjois-Korean uhka, kun sen täytyy liki väkisin päästä ydinasevaltioksi? Miksi se on USA, joka uhkaa nyt sodalla liittyen Koreoiden keskinäiseen valtakansataisteluun? Paljon kysymyksiä! Saammeko puolueettomia vastauksia?
Lopuksi: Mikä valtio on käyttänyt atomiaseita siviilejä kohtaan ja mikä valtio on käyttänyt ydinaseita saadakseen ratkaisun käymäänsä sotaan? Mikä valtio on käyttänyt eniten kemiallisia aseita, olisiko se Irak, jonne USA toimitti eurooppalaisten yhtiöiden ohella raaka-aineita kemiallisten aseiden tekoon, kun Irak kävi sotaa Irania vastaan, jota muuten USA myös tuki!
...
Linkki ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704142200103094_ul.shtml -
Mahdollisen Korean II Sodan aattona USA esittelee tuhoamisvoimaansa!
|* ~ http://yle.fi/uutiset/usa_kertoo_pudottaneensa_afganistaniin_kaikkien_pommien_aidin/9566620 -
Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan:
... Jälleen lännenmiehen West trolling jylyää liki hurmoksellisessa tilassa euforiaan kuoriutuneena. Hetkinen, lukekaahan mitä ed. Afganistanin presidentti Karzai sanoo pommin käytöstä. Tässä on samalla hyvä muistaa syyt, miksi US pudotti kaksi erilaista atomipommia Japaniin - lähinnä siviilien sekaan, höyrystäen tuhansia lapsia, naisia ja vanhuksia taivaan tuuliin. Kyseessä oli testaus elävällä lihalla.
…
Ilta-Sanomat kirjoittaa lähes hurmoshengessä eurforian vallassa amerikkalaisten höyryävästä voimasta
~ http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005169815.html - [Ilta-Sanomat]
Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan:
”... Lähes hurmoshenkinen West trolling kuvaelma US taistelunyrkistä, jonka toiminta-aktivointi suistaa maailman lähelle todellista kylmää sotaa ja siitä on vain pieni matka sodan alkamiseen, laajemminkin. Nyt jo Venäjä ja Kiina aktivoivat puolustusjärjestelyjä - kaikkialla maailmassa. Onko Trump käynnistämässä alkua myöhemmälle suursodalle? Muistamme USA' n olevan maailman sotinein valtio muiden itsenäisten maiden alueille viimeisen 70 vuoden aikana.
USA on sotinut viimeiset 100 vuotta liki jatkuvasti ja aina kaukana omilta rajoiltaan - pyydettynä tai pyytämättä! Viimeisin raju hyökkäysisku tehtiin ilman mitään mandaattia ja täysiä todisteita Syyriaan, vain reilu viikko sitten. Muita kaaostavia suurhyökkäyksiä on USA' lla tehtynä Afganistaniin 2001- , Irakiin 2003- ja Libyaan 2011- , unohtamatta Syyrian massapommituksia 2014- ”
Millaisilla valtioilla on ennaltaehkäisevään iskuun oikeus?
Näin maalailee suomalainen ei niin luotettava iltapäivämedia – West trollingina?
~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704142200103052_ul.shtml - [Iltalehti]
Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan:
”... Onko tosiaan näin, että US on valmis aloittamaan laajan sodan Korean niemimaalla? Onko Pohjois-Korea tappanut vieraiden valtioiden ihmisiä sotilasiskuillaan, kuten esimerkiksi ydinasevaltio Israel? Millä mandaatilla US aloittaa sodan? Ymmärtääköhän US, että itse ilman mitään kansainvälistä mandaattia aloitettu hyökkäyssota P-Koreaa vastaan ajaa Kiinan ja Venäjän läheisempään sotilasliittoon.
Miksi muuten muun muassa USA' n tuella Israel on saanut kehittää kaikessa rauhassa ydinaseiskumahdollisuuden? Olisiko Trumpin syytä tämä ensin perustella, ennen kuin aloittaa todellisen uuden kylmän sodan maapallolle. Kiina tekee tosiaan ratkaisun ja sille aloitteen. US pois sotavoimineen Korean niemimaalta ja näin Kiina takaa, että Pohjois-Korea lopettaa ydinaseiden kehittelyn.
...
|* ... Sota on aina särkemistä, tuhoamista sekä tietysti tappamista - US lisää ruudin määrää, kun ei tule oikeaa tulosta. Tulos ei ole se, että kaikki kolme maata - Afganistan, Irak ja Libya ovat nyt US pommitusten jäljiltä kaaoksessa ja EU- Eurooppa täynnä noiden valtioiden pakolaisia!
...
RATKAISU!
Pelin voi lopettaa vain sellainen valtio, jolla on ote molempiin – niin Etelä- kuin Pohjois-Koreaan – tämä valtio on Kiina. Sekin on selvää, ettei Kiina suvaitse kotivesilleen vieraita taistelu- ja hyökkäysvoimia |** – ohjuksineen. Tämän on sangen ymmärrettävää kun muistamme Kuuban kriisin, siitä juontuvan ohjuskriisin – kun Kuuban edesmennyt puoliyksivaltias Fidel Castro tuolloin kutsui Neuvostoliiton apuun, olihan USA pommittanut Kuuban lentokenttiä ja junaillut sinällään epäonnistuneen Sikojenlahden maihinnousuyrityksen.
Episodi numero 1 – osa Kiina by Donald Trump
”... Trump pullisteli aivan väärän valtion presidentille. Samalla hetkellä kun Trump korskeili, Xi Jinping tiesi voittaneensa Trumpin. Miksi näin, se kerrotaan myöhemmin”
...
Linkki ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005168866.html -
Kiina tullee esittämään, että USA poistaa kaikki sota- ja hyökkäysvoimansa Korean niemimaalta, jonka vastineeksi maailman suurin talous – Kiina takaa alueen rauhan ja kaupallistumisen. Samalla kun USA siirtää sotavoimansa pois, rauhoittuu koko alue, ja saattaaisi merkitä myös Koreoiden yhdistymistä – on jokseenkin varmaa, että jos kysytään korealaisilta itseltään, niin he haluavat yhdistyä – ovathan he sukulaiskansaa – molemmin puolin jäätynyttä rajaa, jossa aseistus on maailman tiheintä!
Numerolinkit tekstistä
|0 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235580-maapallon-huomisen-ratkaisee-kolme-miesta – [nykyajan kolme miestä]
|1 ~ http://www.tiede.fi/keskustelu/8613/ketju/israel_ja_pohjois_korea_pullistelua_aseilla – [TIEDE/Kesk. - 2006]
|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/01/uusi-maailmanjarjestys-yhden.html -
|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/07/maailmanpoliisi-yhdysvallat.html -
Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
https://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
…
AL | US | VU | T | BL | BL | FB | FB | BLOG 135546
DOC Koreansota-II.doc – OpenOffice Writer
PVM 14042017
|1134|9964|
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.