Alaikäisten huostaanotot ovat lisääntyneet rajusti Helsingissä – Vantaalla vähentyneet (määrärahojenko puute?) … Alkoholin käyttö on kasvanut. Raskas juominen on karannut monien käsistä. Työt ovat loppuneet tai yt-kierteet riivanneet jo vuodesta toiseen – hermot kireällä, vaimo lähtenyt – mies pettänyt.
Kuka kärsii – lapsi kärsii ja myös oppii, mutta mitä ja miten se vaikuttaa lapset nuoruusvuosiin ja aikuisikään. Kotona opittu – vanhana taidettu. Mielenterveys pätkii, huumeet vierottavat normaalista yhteiskunnasta, luonne muuttuu – emme ajattele kuin itseämme, muista ei ole enää väliä. Jopa loogisen ajattelun valo hiipuu ---
Opimme hyödyntämään yhteiskuntamme antopuolen ja unohdamme velvollisuuden osallistua. Moni jopa luulee, että olen niin kaltoin kohdeltu, että yhteiskunnan on elätettävä minut. Isä opetti väkivallan ja äiti hiukentelun - ”soppa” maistui molemmille, isä heitettiin pihalle – äiti löysi uuden – isäpuoli hakkasi minut ja raiskasi siskon --- hurjaa, mutta usein liian totta.
Miten on esimerkkimme anto?
Meillä aikuistuneilla on vain yksi tehtävä – se on lisääntyminen ja toisena sen jälkeisen yhteisen hedelmän kasvatus ja koulutus jatkamaan edelleen sukua – näin evoluutio määritti, jo miljoonia vuosia sitten. Minkä me hylkäsimme – kuinka moni ”hylkäsi” lapsensa, jätti ajelehtimaan kaduille ja asemille. Jengit omivat ja opettivat katujen lait – alkoi hylkynä olo. Ei ollut enää mitään …
...
Tylytystä ja alkoholista –
Mitä me kirjoitimme jo vuosia sitten, kun oli havaittavissa, että alkoholiveron alennus lisäsi viinan, viinien ja mietojen kulutusta – Tallinnassakin käytiin täydennyksellä, siellä se oli vieläkin halvempaa … kaiken tämän oppi myös lapsi, joka tarkkaavaisesti seurasi mitä 'iskä ja äippä', joko biologinen tai muutoin vain ...tekivät.
… siemenet kylvettin siihen kaksivuotiaana vilpittömänä olleeseen avoimeen katseeseen – seuraukset ovat nyt käsissä, olemmeko ylpeitä?
…
[ … isä pyörähtää pystypubilta kotiin ovenkarmit kaulassaan, luulee vaimonsa olleen taas vieraissa tai vähintään silmäillyt töissä esimiestään. Lasten isä kaatuu rähmälleen sohvalle ja sammuu huudettuaan äänensä käheäksi - tuskissaan nukahti syyttäen maailmaa katalaksi ja epäymmärtäväiseksi, uskoen kuitenkin tehneensä parhaansa syyllistäen itseään sisimmässään... ]
YLE 1:n AamuTV 11.4. innostui polemisoimaan asiantuntijoiden kanssa mitä merkitsee lapselle vanhempien alkoholinkäyttö. Tunnustettiin sen aikaansaavan mm. pelkoa, luottamuksen menetystä ja surua huomioimattomuudesta. Lapset eivät ymmärrä pieninä, että vanhemmilla on hätä jostain - he vain näkevät, että heistä ei huolehdita, he jäävät tuuliajolle ja kokevat turvattomuutta.
Alkoholin käyttö on kasvanut
Veroa alennettiin markkinoiden ja kilpailun takia. Sosiaaliviranomaiset ja työterveyslaitos tiesivät, mitä seuraa hinnan alennuksista. Kaikki nuo ennusteet ovat toteutuneet. Nyt puuhataan korotuksia oppineina seurauksista, jotka tuhosivat jo parissa vuodessa satoja perheitä ja työpaikkoja.
Alkoholinkäyttö on lisääntynyt kautta linjan;
lapset jopa 12-vuotiaina, nuoret, nuoret aikuiset, nelikymppiset ja eläkeläiset, myös niin naiset kuin miehet - kaikki ovat maistaneet lohduketta yksinäisyydestä, huolista, ajelehtimisesta ja välinpitämättömyydestä, mikä vallitsee kiihkeärytmisessä markkinataloudessamme.
Nyt on kiire saada rahaa, tavaroita, näyttövälineitä. Kiire on aina, on niin kiire, ettei huomaa viereltään lohduttomuutta, yksinäisyyttä ja epätoivoa, koska itse on herkästi ajautumassa samaan pyörteeseen.
Aika on rahaa – perheelle aika unohtui, oli jälleen kiire
Raha on valtaa. Kiire hermostuttaa - irtiottoja pitää saada, stressiä hukutetaan viiniin, harmittomiin sohvanreunamäyräkoiriin, iltadrinkkeihin ja kaappijuopotteluun. Alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Lapset huomaavat herkästi jo hyvin nuorena erilaisen isän ja epävarman äidin. Nämä pienen pienet muutokset rakentavat mielikuvaa syvälle pienen lapsen mieleen esimerkeistä, epäluottamuksesta, pettämisestä - kun ei tultukkaan, vaikka oli sovittu.
Lapset taltioivat malleja huomiselle
Välinpitämättömyys ja silkka jaksamattomuus vanhemmilta "ajavat" lapset steissille, kartsalle ja kaduille. Mallit saadaan kovasta katuelämästä - jengiydytään, haetaan esikuvia ryhmästä - ryhmää pitää palvella tai siitä joutuu ulos. Jengissä on johtajat, jotka korvaavat esimerkillään sen luontaisen kasvatuksen, mikä piti saada kotoa. Isällä ja äidillä ei ollut aikaa, eikä aina edes hermoja arkipäivän kestämiseen.
Aikuiset ihmettelevät mikä meni vikaan -
jotkut antoivat runsaat viikkorahat, automaattikortin, harrasteet ja kesälomat kaukomailla, jossa vain unohtui se pieni osatekijä, että ei matka ja sight-seeingit, vaan osallistuminen ja yhdessäolo. Lapset tarvitsevat esimerkkejä - lapsien paras esimerkki pitäisi olla oma isä ja äiti. Mikäli tämä jää puuttumaan, olemme laiminlyöneet velvollisuutemme rakentavasta esimerkistä. Puhutaan laatuajasta.
...
Eläinkunnassa molemmat tai jompi kumpi kouluttaa,
harjoittaa, osallistuu ja huolehtii juuri tarkasti tiettyyn ikään geenisiirtonsa - elämän eväät ja mallit esimerkein ja osallistumalla koulitaan, jotta valmius kohtaamaan oma alkava itsellinen elämä on mahdollista. Paras ratkaisu geenisiirron onnistumiseksi on vuosituhansia vanhat tapojen ja toimien siirrot, joilla niin vanhemmat kuin niiden vanhemmat ovat oppikokoelmansa saaneet.
Meiltä ihmisiltä liiaksi nuo ohjaavat opit, esimerkit ja yhteiset osallistumiset usein jäävät väliin ja seuraukset näkyvät nyt. Ihmettelylle ei ole sijaa, sillä aina lapsen vanhemmat kantavat vastuun - selitykseksi ei käy se, että katu opetti. Kysymys kuuluu mieluumminkin, miksi me emme opettaneet, miksi me emme osallistuneet.
Ei ole syytöksiä, on vain toteamuksia vastuusta:
lapsien teko on prosessi, jossa velvollisuus itsestään selvyytenä ajaa huolehtimista ja kasvatusta kädellä, joka tuntee rakkautta, ohjaamista, esimerkkiä ja oikeudenmukaisuutta. Lapsi vaistoaa epäoikeudenmukaisuuden jo hyvin nuorena - mikäli tuolloin emme ole vaateliaita itseämme kohtaan, kylvämme siemenen huomiselle, jolloin muutokset toivottuun suuntaan eivät enää onnistu, ... helposti.
Jokainen voi miettiä omaa, isänsä ja äitinsä sekä lapsiensa 2-vuotisvalokuvia ja ihmetellä,
kuinka viattomia kaikki olivatkaan - mikä meni pieleen, mikä meni vikaan, missä tapahtui se ratkaiseva käänne? Kasvatus ja osallistuminen ovat prosessi, joka kantaa historian perinnettä. Tuossa prosessissa luottamus on suurin tae kokea onnistumista, jota jokainen vanhempi haluaa kokea.
Jokainen isä ja äiti haluaa lapsistaan onnistujia, kukaan ei toivo menestymättömyyttä eikä epäonnistumista. Ei ole vaatimuksia, ei saa olla itsestään selvyyksiä - on vain luottamus ja sen hoito sekä rehtiys oikeudenmukaisuudesta, jossa lapset ovat tarkkaavaisia ja tässä kohtaan ratkaistaan monta huomisen kohtaloa.
Alkoholin vaikutukset ovat kemiallisia prosesseja,
jotka laukaisevat mielenkuvasta riippuen mahtipontisuutta, näyttämisen halua, suurellisuutta, hiljaisuutta, avoimuutta, sulkeutumista sekä myös väkivaltaa ja henkistä julmuutta - ja aina jostain syystä, koska asioita ei voitu selvittää aikaisemmin.
Alkoholi ei juuri koskaan välitä uteliailleen sitä kuvaa,
josta me kaikki olisimme olleet ylpeitä hyvinä isinä ja äiteinä. Jokainen syntynyt lapsi on elämän ja selvitymisen ihme pitkässä jatkumossa ja on jo itsessään voitto selvitymisestä - sitä ei tulisi tuhota hetkelliselläkään osallistumattomuudella. Laatuaika on kuitenkin aina niin vähissä.
Ilkka Luoma
KESKUSTELU---TIEDE
..
Aikaisempia kirjoituksia aiheesta, keskusteluja palstoilta [ 17. syyskuuta 2005 ]
(Miksi elämää nähnyt nainen juo enemmän kuin ennen)
(Nuorille pahoinvointia vanhempien tavoitellessa hyvinvointia)Kuvakokoelma kirjoitukseen [ 1-3 ]
1)
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/455908463/ --- [IMG_0569.JPG]Lapset ja nuoret saavat vaikutteet, opit ja esimerkit vanhemmiltaan ja nykyisin myös runsaasti ympäristöstään. Vastaanottokyky on herkkää, mutta rikkoutuvaa, kuten kuvan paperista tehdyt juhlatamineet. Saamaton oppi ja - neuvo elämäntielle on kuin päättömyys nuoressa ihmisessä kohdata vaikeuksia ja haasteita, mitä ympäröivä yhteiskunta kosolti jakaa kunkin elontielle. --- [ nuorien suunnittelemia ehdottoman kierrätettäviä pukuja paperista, vaatesuunnittelun taidetta ennakkoluulottomasti - EVTEK --- http://www.evtek.fi/ --- ] .2)
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/455908495/ --- [DSC_7145.JPG]Vanhempien ja lähipiirin alkoholinkäyttö puhuttaa juuri nyt kun ollaan huomattu lisääntyvän käytön vaikutukset. Markkinatalouden kulutusjuhla on lisännyt elintasokilvoittelun sille tasolle, että vanhempien osallistuminen, huomioonotto ja neuvonantokyky huomiselle on kutistunut vuosi vuodelta saadun tavarallisen elintasohamuamisen suhteessa. Lapset ja nuoret ponnistavat omaan elämänsä aina siitä lähtökohdasta mitä heille kotona on tarjottu. -- "Ei pelkkä suunnan osoitus, vaan esimerkki ja teot"
3)
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/455908497/ --- [IMG_0500.JPG]Nuorien saamassa esimerkissä vanhemmiltaan alkoholilla onkin suurempi vaikutus kuin arvaammekaan. Humala ja sen tuoma muutoskäyttäytyminen ovat tuntematonta, turvatonta ja jopa pelkoa aiheuttavaa peilikuvaa harhaisesta maailmasta, missä elämän realiteetteja ei tarjota sellaisena kuin ne todellisuudessa kohtaavat varttuvan nuoren. -- "Elämä ei ole peilikuvien heijasteita, vaan malleja todellisuudesta kokemuksella ja pohdinnalla".
...
Kuvalinkkien alta tulevia kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. Copyright by Ilkka Luoma ja Irma Miettinen 2007.
...
---12042013---
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.