kauneus.jpg

Kuva: ~ https://antroblogi.fi/2017/05/kauneus-katsojan-silmassa/ - 

 

 

*...

HS

Kaunista ihmistä pidetään yhä usein tyhmänä, ja siksi Pihla Hintikka ei aina kerro tekevänsä mallin töitä – Nyt hän kirjoittaa mallimaailman viehätyksestä sekä sen rumasta puolesta

..

Ilkka Luoma 8.6.2020 - 9:12
Kuluneen osuvasti todetaan, että kauneus on katsojan silmissä. Silmät ovat jo valontaittokyvyn ja - herkkyyden osalta yksilöllisiä ja sokeakin kokee kauneutta - tavallansa - kuulemastaan tai vaistolla jostain sellaisesta, mitä me normaalisti näkevät emme herkisty aistimaan.

Kauneus on myös ihastusta omakuvaan, jota voidaan kohentaa erilaisin markkinatalousilmiöiden menetelmillä. Muoti on osa mainosmaailmasta, jossa kohennus tapahtuu suosituimmuuden, yllätyksellisyyden ja painosteellisuuden yhdistelminä.


Kauneutta tavoitellaan huomion saamiseksi

Huomiota taas haetaan lopulta syvimpien tarpeiden pohjalta - halutaan yhteenkuuluvuutta lopulta yksilöön, jonka kanssa ollaan valmiit jatkamaan rakkaudella sukua, tai jos ei onnistu, niin kokemaan rakkautta - hyvän olon ja onnellisuuden tunteena.


Kauneus on aikakausi-, kulttuuri- ja perinnetuote

Mustassa Afrikan bushmannien kylässä kauneus koetaan eri lailla kuin markkinamainosmaailman mekassa - Ranskan Pariisissa tai Italian Milanossa. Esinekin ja ajatuskin voi olla kaunis ja hyvää mieltä tuottava!

Kauneuden yhdistäminen viisauteen, älykkyyteen tai osaamisen kirkkauteen on kaukaa haettua yhdistelyä. Sekin on turhaa, että kaunista blondia pidetään yksinkertaisena. Kauneus ja kateus kuin viisaus ovat toisiaan kiihdyttäviä funktioita.


Kauneus on keino herättää huomiota, mutta on edelleen katsojan silmissä

Australian aboriginaalit kuin Grönlannin eskimot kokevat eri lailla kauneuden ja viisauden kuin New Yorkin Manhattanin Fifth Avenue' lla tai Shanghai' n muotikaduilla - puhumattakaan Kiinan Anhuin maakunnan Luanin kaukaisimmissa kylissä.


Kauneutta ja viisautta koetaan siis erilailla - riippuen kyvystä ja herkkyydestä nähdä ajatukset kasvoista

Kauneus voi jatkua kasvoista alaspäin, mutta viisaus asuu aina päässä, oli asenne siihen mikä tahansa. Aivot tuottavat älykkyyttä ja aivot muodostavat myös kuvan nähdystä - oli se sitten kaunista tai rumaa.

Sen me tiedämme, että ihminen loi sanastoonsa adjektiivit
.
..
 
EKSTRA
 
 
...