Otsikko on kryptinen, kuten oivaltamattomien ajatuksenjuoksu – esimerkkinä käyköön kansanedustaja – sininen hetki elämässä – Simon Elo. Elo kummastelee [1 Paavon käänteitä, joissa on yksi selvä, kirkas ja arkikansalaisten ymmärtämä viesti – Ollaan tultu kilpailemaan tilanteessa, jossa päätetään Suomen linjasta – vuosiksi eteenpäin. *

 

 

elo.jpg

 

Simon Elo edustaa prosenttiliikettä

 

Siniset istuvat hallituksessa – tänään noin 1,6 prosentin kansalaiskannatuksella [2. Sininen hetki elämässä erosi eli pakeni emostaan PS-Perussuomalaisista, kun toistaiseksi istuvan ulkoministeri Timo Soinin kaavailut seuraajastaan eivät toteutuneet. Näin saimme farssin vailla vertaa.

 

Timo uhrasi hienon uransa Audien takanahkapenkkeihin – nyt kansalaiset odottavat minne Timo jytkyttelee eli pakenee, kuten teki surullisen kuuluisa Kokoomuksen Jyrki Katainen, kun kaikki kaatuivat syliin ja kiintiöpaikka kutsui EU-Brysseliin [3.

[1 ~ https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241273-kansanedustaja-allistyi-tuoreesta-vayrys-kaanteesta-ainekset-elokuvalle -

 

 

Paavo Väyrynen on kokenein kokonaisvaltainen ulkopolitiikan tuntija ja näkijä

 

Vain SDP' n kansanedustaja Erkki Tuomioja on samoilla ulkopolitiikan ministerivuorokausien tasolla – jos olemme tarkkoja, on Erkillä enemmän ulkoministerinä virkavuorokausia kuin Paavolla.

 

Niin tai näin, nyt kansalaisemme eivät saaneet odottamaansa kaksintaistelua Sauli NiinistöPaavo Väyrynen. Emme voi tätä asiavuoropuhelua enää koskaan nähdä, sillä Sauli ei ole enää ehdokkaana presidentiksemme. Ellei sitten Väyrynen päädy pääministeriksi! **

 

...

Sauli voitti ja kansa oli sanansa sanonut – siitä on on Onniteltu!

[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250054-kansa-yhdisti-niiniston-kannatuksen-naton-vastustukseen - ]

 

Niinistö sai historiallisen valtakirjan ja on varmaa, että hän käyttää mandaattia, kuten kansa odottaa. Haluavathan suomalaiset vahvaa presidenttiä [4, joka on myös arvojohtaja. Nyt tällainen uuskekkonen on saatu, ja siltä osin pulinat pois.

 

 

Sininen ohikiitävä hetki

 

Sininen ja valkoinen ovat värit vapauden [5. Sinisiä eloina, sampoina ja jusseina ei olisi olemassakaan, jos perusuomalaiset olisivat oivaltaneet äänestää kuten Soini odotti ja toivoi.

[5 ~ https://youtu.be/7PpwAJMhFDIJukka KuoppamäenSininen ja valkoinen” sopii myös Jyrki Kataiselle

 

Sininen – nyt rekisteröitynä puolueena on syntynyt kehnojen mustanpuhuvien pilvien alla – ilman identiteettiä, ilman merkittävää ohjelmaa – vain ministeri-audien takanahkapenkit konkretiana ja intohimona pysyä olemattomana – ehkä jopa ”hallituskiristäjänä” – vallankahvassa. Kansa ei tästä pidä – ja se näkyy kannatusprosenttina.

 

 

Miksi Elo elosteli Väyrysen liikkeillä, joiden tavoitteena on vain olla mukana luomassa Suomelle kestävää ja turvallista linjaa huomiselle?

[ … saammeko koskaan vastausta itse Simonilta? … ]

 

Simon Elon olisi viisaampaa ryhtyä keksimään keinoja omansa – sinisten likasankoa puunaamaan edustavampaan kuntoon – tehdä siitä toveriensa kanssa jotain sellaista, että sekin voisi perussuomalaisten ohella palata yhteiseen kotiin …

 

aikaan ennen legendaarisen Veikko Vennamon välirikkoa toiseen legendaan – presidentti Urho Kekkoseen, joka vähän aikaa sitten valittiin Suomen kaikista presidenteistä arvostetuimmaksi [6.

 

 

Väyrysen kuningasajatus on luoda puolue tai oikeastaan kansalaisliike!

 

Liike joka on suurin – se edellyttäisi kokoonkutsua kaikille heille, jotka asettavat elämänohjeekseen – itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja kyvyn olla päättäjiä omista asioistaan – silti ollen osa eurooppalaisuutta – alkaen Portugalin Atlantin rannoilta ja päätyen Venäjän Uralille [7, minne Eurooppa maantiedon oppituntien myötä ulottuu.

 

Olemme aidosti eurooppalaisia ja haluamme olla ylpeitä suomalaisia, sovittelijoina, välittäjinä ja viestinviejinä täältä idän ja lännen vedenjakajalta [8 – erikoista asemasta sen toisen ydinasesuurvallan vieressä. Meillä on haaste ja se on me itse. Me tiedämme senkin, ettei EU-Euroopan Unioni ole palkästään Eurooppa ja eurooppalaisuus!

 

 

Siniset liimautuivat ministeri-audien takapenkkeihin

 

Kansakunta antoi samantien vastauksen ”petoksesta” - viimeisin mielipidetiedustelu antoi eloisan 1,6 prosentin kannatuksen ministereille, jotka eivät osanneet ottaa tappiotaan rehdisti.

 

Oikea ratkaisu olisi ollut mennä perussuomalaisten kanssa – vaikka erikseen – oppositioon ja antaa Kokoomuksen ja Keskustan miettiä kaverikseen jonkin toisen ryhmittymän.

 

 

Entä Paavo Väyrynen, joka jatkaa tulisieluista taisteluaan?

[ ~ http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250704-keskustan-johto-pelkaa-keskustelua - ]

 

Paavo sai lainopillista tukea yllättävältä taholta – OTT Kari Uoti teki veloituksetta vastineen [9 Keskustan johdon teettämälle ”asiantuntijalausunnolle”. On alkanut sota – Keskustan nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä vs. Väyrynen.

 

Olisiko aikanaan Sipilän kannattanut käyttää ”väyryskorttia” [0, kun oli voittanut edelliset eduskuntavaalit? Ei käyttänyt ja nyt Keskusta voi hajota tai sitten Paavon johdolla johdattaa kadonneet lämpaat – Kekkoseen aikanaan suuttuneen Veikko Vennamon perilliset alkiolaiseen ajatusmailmaa – Suomen suurimmaksi puolueeksi.

 

Aika ja kevät näyttävät kuinka tulisieluisesti Paavo jaksaa käydä sotaansa. Toivotamme Onnea ja Menestystä!

[0 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/04/juha-sipilan-vayryskortti-helpottaa.html -

 

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU 24 T BL BL BL BL FB FB FB FB BLOG 161141

 

DOC sininen_hetki_09022018.doc – OpenOffice Writer

PVM 09022018

 

630_5562