Kuvan talo juuri sellaisena kuin sen muistan vuodelta 1964. Kun isäni isä - hevospappa kuoli tuona kesänä - pidettiin häntä tuossa nurkkauksen huoneessa pari päivää - ikään kuin jäähyväisiä varten - ennen viemistä pois hautausta varten. Tuli kurkattua nurkan vasemman puoleisesta ikkunasta kuinka pappa makasi arkussa - kansi auki. Pelotti, mutta uteliaisuus voitti. Hevospappa haudattiin harmaassa arkussa - olihan hän vain alle 60-vuotias. Valkoinen oli varattu huomattavasti nuoremmille. Samaan aikaan Pastonperän vanhin isäntä Turjan pappa kuoli 90-vuotiaana, hänet laitettiin sitten mustaan arkkuun.
Tuossa kuvan talossa varttuivat kaikki isäni kahdeksan sisarusta, joista nyt ovat elossa kolme, heidän isä oli sodassa ja mummo hoiti katrasta, paria isäni serkkua vielä päälle. Ruoka oli tiukassa, mutta sitä riitti, koska kesäisin tehtiin paljon pelto- ja puutarhatöitä. Tuolloin ruokaa arvostettiin ja kunnioitettiin - sen eteen oli tehtävä työtä. Navetassa oli 6-7 lehmää, lampaita, vasikoita, possu tai pari - sieltä se ruoka lohkesi. Navetta on pääpiirteissään yhä olemassa.
Ylpeänä olen kirjoittanut tämän tarinan isäni suvusta ja tapahtumista, mitä pääsin jo pienenä poikana kokemaan. Kiitokset niin Leeville kuin kaikille muillekin, jotka olivat tuona kesänä 1964 mukana tapahtumissa.
.
Viimeinen isäni veli - setäni kuoli eilen
Leevi oli minulle hyvin merkitsevä. Hänen ollessaan vielä nuorimies vuonna 1964, minun saadessa hänen vanhimman veljensä ensimmäisenä lapsena olla oikeasti maalla hänen ohjaksissa (olen isäni puolen lukuisista serkuista se vanhin).
Olin juuri ennen Savonlinnan Puistokadun kansakoulun alkua "kesäsiirtolassa" Kuortaneen Leppälänkylän Pastonperällä - isäni ja Leevin lapsuuden kotona koko kesän. Ja nimenomaan koko kesän!
Leevi oli kotitilansa tosiasiallinen isäntä jo tuona kesänä vuonna 1964
Setäni hoiti uutteralla työllä pientä tilaa, jonka "vanha" sodat käynyt isäntä ja isäni isä - hevospappa kuoli juuri samaisena kesänä - yllättäen ja näin tila "tipahti" Leevin hoitoon.
Muistan tuon kesän kuin eilisen päivän -
.. se oli koskettava, osin pelottava - kiva, sattumarikas (eräskin naarmu reidessäni muistuttaa vieläkin vauhdikasta menoa tuolta kesältä), mukava, mutta aina hetkellään ikävä, kun isäni lähti pois - töihin Savonlinnaan.
Leevi osasi kaiken sen minkä lupasi hoitaa
Sormi ei jäänyt suuhun ja terävyys pienissäkin asioissa oli esimerkillistä. Voisin olla varma, että Leevi olisi menestynyt missä koulussa tahansa, mutta hänelle jäi kotitila, jota nyt hoitaa yhtä esimerkillisesti serkkuni, jonka sanaan pystyy kaikissa tilanteissa luottamaan - aivan kaikissa. Serkku oli tullut isäänsä - setä Leeviin.
Suru koskettaa ja tässä kohdin paljon
Olen kiitollinen Leeville kaikesta siitä, mitä sain eväiksi elämäni varrelle maalta tuona kesänä 1964 - olen asian kertonut kaikille ylpeänä siitä, että sain olla aidosti maalla ja nähdä paljon sellaista, mitä kaupunkilaispoika ei olisi muutoin päässyt näkemään ja kokemaan.
Muistan paljon maalle tyypillisiä tapahtumia heinän teosta mitä moninaisimpiin tehtäviin, joissa kaikissa oli aina yksi päämäärä - tuottaa ravintoa, niin eläimille kuin ihmisille.
Tuo kesä 1964 oli merkityksellisin kesä koko elämässäni ja siitä suuri kiitos Leeville, joka huolehti kuusi vuotiaan veljenpoikansa kuin omansa - lohdutti kun itkin puuvajan seinän raosta isäni auton katoamista kauas Savonlinnaan - Leevi lohdutti ja rakensi minulle "kursurin" - puisen työntöauton!
Kiitos kuuluu myös isäni siskoille, tädeilleni kuin lehmänmummolle, joka ruokki suurta katrasta -
.. minun siinä ollessa hännän huippuna tuvan pitkässä pöydässä, tuvan, jonka lattiassa oli nelikulmainen pieni aukko, siitä laitettiin talven perunat säilöön syksyllä perunannoston jälkeen.
Sokerijuurikaspeltojen rikkaruohojen kitkentä kuin heinän teko tulivat tutuiksi, kuten monet muutkin arkityöt, mihin nyt kuusivuotiaan mieli malttoi juuri sen hetken, että jäi jotain mieliin.
Pihasaunassa oli maalattia, ja suihkuna kesällä toimi vieressä juokseva puro, jossa juuri pystyi tuolloin uimaan - kunnes sen sitten perkasivat - tulvien tieltä. Iso hätä tehtiin puuseehen, pelotti, jos olisi tipahtanut reikään, tuli kurkattua sinnekin.
Aikaa vierähti ja kuitenkin aina olen iloinen saadessani kokea tuon kesän 1964 - toivoisin, että kaikki lapset voisivat imeä näin maaseudun ilmaa, luontoa ja Elämän väkevyyttä, mutta ennen kaikkea sitä, että syntyisi kunnioitus ruokaa kohtaan, sillä se lähtee maasta ja sitä tarvitsevat kaikki - aivan kaikki.
Kävin katsomassa Leeviä muistisairaiden hoitopaikassa vuosia sitten
- muisti oli monin osin heikentynyt, mutta sanan "kursuri" esille otto toi Leeville vilpittömän hymyn, joka jäi mieliini ikuisesti. Tuon jälkeen yhteys katkesi ja viimeisellä käynnillä Leevi ei enää tunnistanut minua.
Lepää rauhassa - hyvä setäni;
.. sinunlaisia kunnian miehiä Suomi kaipaisi tänään erityisen paljon. Puhuit vähemmän ja teit enemmän. Tätä taitoa en ole oppinut kovasti yrittämisestäni huolimatta.
--
Surunvalittelut Leevin läheisille. Elämä jatkuu lapsissa, heidän lapsissaan - ja vielä heidänkin lapsissaan - Elämä on tässä tapauksessa ollut väkevää ja vahvaa - kuvastaen Leevin rohkeaa otetta omasta Elämästään niin kauan kuin sitä kesti!
..
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.