kultaranta1.jpg

 

 

Presidentti Sauli Niinistö kasasi jo kuudennen kerran [1 kierrätystelttaan vaikuttajia ja vaikuttamattomia – osaamista ja luuloa kuin pyrkyäkin Naantalin Kultarantaan. Kyseessä ulkopolitiikan näyttävä foorumi, jossa hymistellään ja varoitellaan. Luodaan myös uhkaa ja kehutaan omia.

 

Pääministeri Juha Sipilä on antanut suosiolla liki koko ulkopolitiikan presidenttimme hoitoon – tämä hyvä, ollaan palattu ”Kekkosen aikaan” [hymiö], jolloin ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli isännän kädessä.

 

Kekkosen aikana ei ollut myöskään ulkopoliittista vastakkainasettelua, eikä kansaa kiusattu minkään ilmansuunnan sotavoimilla – nyt on, ja kiusataan [2. Ulkopolitiikan johtajat kehuvat Euroopan Unionia ja rakentavat vähintäänkin henkistä ja informatiivista barrikadia itärajallemme – vastakkainasetteluna [3.

 

Kansa vastaa tuohon itäiseen barrikadiin jykevällä mielipiteellä – jo yli 15 vuoden ajan – antaen vuosi toisensa jälkeen yli 50 prosentin voimalla väkevän 'ei' Natolle [Kuva 1.] – lännenmiehen sotakoneelle, jonka johto-operaatioissa me kuitenkin olemme jo sodan osapuoli Afganistanissa [4, jossa on US-johteisesti sodittu jo vuodesta 2001, jolloin Yhdysvallat hyökkäsi raskaasti 911-terrori-iskujen jälkioperaatioina – Afganistanin sota jatkuu edelleen [5 ---

 

HS: Presidentti Ahtisaari: Uhka suurvaltojen väliseen yhteenottoon on noussut jälleen esiin

~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005723537.html -

 

Ote: ” … esiin nousi muun muassa EU:n asema maailmanjärjestyksessä. Niinistö kertoi pohtineensa, pitäisikö EU:n puolustusulottuvuutta lisätä ”ponnekkaasti”, jotta unionista tulisi kunnioitetumpi pelkkää voimaa yhä enemmän kunnioittavassa maailmassa. Olen ollut aika pitkään sitä mieltä, että EU:lta puuttuu yksi aika oleellinen tekijä [- -] eli jäsentensä turvaaminen”, Niinistö sanoi. … ” -HS (toimittajat Heta Hassinen ja Minna Nalbantoglu)

 

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan: Presidentti Niinistön "tunnustaa" vihdoin EU' n olevan hampaaton tai ainakin osin saamaton taloudelliseen kokoonsa nähden. EU on maho jättiläinen virkarollaattorien varjoista. Itse Eurooppa ja eurooppalaisuus jatkuvat kauas Venäjän Uralille saakka [6. Eurooppalainen puolustus osoittaa tehokkuutensa yhdessä Venäjän kanssa, jolloin katoaa eurooppalainen vastakkainasettelun henki.

 

 

Entä nyt, kun EU on edelleen maho jättiläinen?

 

Kirjoitimme näin jo vuonna 2014 – eli havaittiin EU-Euroopan mahous eli kokoonsa nähden ”pienet munat” [hymiö]

 

~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/03/eu-maho-jattilainen-virkarollaattorin.html -

 

Ote: ” … UPI-FIIA johtaja Teija Tiilikainen oivalsi ehdottaa YLE haastattelussa venäläisen mentaliteetin olevan ”hajoita ja hallitse” periaatteellista, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin käy neuvotteluja suoraan yksittäisten EU-maiden kanssa, tällä kertaa Ukraina kysymyksestä. Sen sijaan Tiilikainen ei oivaltanut sitä, että EU järjestelmänä on todellisjohtajaton jättiläinen, jonka komentosuhteet ovat ulkopuolisille tuntemattomat.

 

Venäjällä on aina arvostettu voimaa ja todellista valtaa. Venäjä on vahvojen johtajien valtio, jossa kansa pitäisi oikeudenmukaisuudesta, mutta on joutunut taipumaan kahden talouden filosofiaan – viralliseen ja pimeään. Maassa maan tavalla, ja tutkijoidenkin olisi joskus kyettävä katsomaan molempien linssiensä läpi – tyrkyttäessään länsipainotteisia näkökulmiaan.

 

EU on toistaiseksi [edelleen]maho jättiläinen, … ”

 

EKSTRA

Vieläkin kauempaa löydetään teksti Euroopan Unionista – jo vuodelta 2005:

~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2005/02/valta-on-silmiinpistv-george-w-bush.html -

 

 

Viitteet:

[1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/06/kansakunta-on-paattanyt-me-emme-liity.html -

[2 ~ https://yle.fi/uutiset/3-8669098 ”Aloite USAF taisteluharjoituksiin … tuli Yhdysvalloista”

[3 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250996-nato-voimistaa-itseaan-vastakkainasettelu-kiihtyy – sisältään 325 lukijakommenttia.

[4 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004680012.html -

[5 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/04/miksi-me-olemme-afganistanissa.html -

[6Eurooppalainen kokonaispuolustus sisältää alueen Uralille saakka” ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=6493894 sisältää 120 lukijakommenttia.

 

PS

Maanantaina 18. kesäkuuta 2018 aamupäivällä Kultarannassa puhuttiin paljon Euroopan Unionista, sen roolista ja erityisesti sen ”suurvalta-asemasta” - kiintoisaa oli huomata, että aamun panelistit kilvan todistelisivat EU' n olevan ”suurvalta”. Btw. Tilaisuudessa [ ~ https://areena.yle.fi/1-4438392 - ] oli erinomainen juontajana!

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU T 24 BL BL BL FB FB FB BLOG 172905

 

DOC Kultaranta_kuutonen_18062018.doc – OpenOffice Writer

PVM 18062018

 

515_4831 – 12:14