Pidä kädestä - se luo läheisyyttä!
(YLE Aamu - TV:n uutisointi painotti, että keski-ikäiset tyttäret hoitavat eniten omaisiaan – vanhuksia, isää ja äitiä. Riittääkö tyttäriä, ja mihin pojat ovat ”hävinneet”? Eläkeläisten ja vanhuksien määrä lisääntyy voimakkaasti ja eliniänodote nousee kilpaa vapaa-ajan määrän kanssa)
[ … alta lipan katsomissamme Venäjällä ja Kiinassa vanhukset – vanhemmat ja isovanhemmat ovat hoidettu perinteellisesti kotona, jopa kolme sukupolvea yhdessä asuen. Hoidosta ei ole noissa mainituissa maissa maksettu mitään – vaan hoiva on katsottu olevan kunniakysymys ja historiallinen velvollisuus. On myös huomattu, että virkeät vanhukset ovat oiva lasten lapsien hoitoyksikkö 1] – eikä siitäkään ole maksettu mitään … ]
Meillä huudetaan nyt yhteiskuntaa hätiin, kun tyttäret ja lapset väsyvät ja uupuvat hoitaessaan samalla ostovoiman vähintäänkin säilyttävää arkityötään 2] – tämän päälle ei oikein jakseta ajaa autolla kymmeniä kilometrejä omaisten luokse, kun ovat omassa kodissaan kotihoidossa. Yhteiskunta ajaa nyt voimistuvasti kotihoidon suuntaan – se on halvempaa kuin laitoshoito.
Tänä päivänä eläkeläisten aktiivielon aikana omaisuus on keskimäärin kasvanut 3] – vuosi vuodelta. On huolehdittu juurikin suurien ansionousujen myötä varallisuushankinta – on eletty moni paikoin näyttö- ja vertailutaloudessa 4], jossa ostovoima ja sen näyttö ovat merkitseviä suureita.
Verotus on ollut keino, jolla on tasattu tuloja sekä ylläpidetty,
jopa kehitetty yhteiskunnan palveluita – vaikkapa laitoshoitoa päättöelämälle 5] ja hoivapalveluita kotonaan selviämättömille. On kannettu kollektiivista vastuuta ja niinpä sosiaalisten palveluiden yhteiskuntatyövoimamäärä on lisääntynyt eniten!
Nyt ollaan maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa 6] ja verokertymiä ei enää synny riittäviä määriä, kun virkamiesten ja julkishallintotyöntekijöidenkin palkkoja on nostettu yli paljon puhutun tuottavuuden. Miksi muuten söimme keskimäärin liian suurilla palkan korotuksilla kilpailukykymme 7] – ja samalla synnytimme kasvavan ongelman 8], ylipainosta johtuvan diabetes kakkosen?
Olemme selkä seinää vasten – hoivaa tarvitsevien vanhuksien määrä lisääntyy,
hoitokustannukset kasvavat, tyttäret uupuvat – raha loppuu. Joutuuko jo nyt kahtia revitty kansakuntamme tuuliajolle, heidän osalta, jotka eivät syystä tai toisesta jaksaneet juosta elintason perässä ja omaisuudet jäivät hankkimatta. Silti pieni osa on yhä rikkaampaa ja ostovoimaisempaa, tuottaen yhä suurempia perintöjä 9] perillistensä ylisuurien asuntolainojen maksuun. Entä jos asuntokupla poksahtaa silmille?
Pitäisikö vanhuksien, jotka tarvitsevat hoitoa loppuelonsa ylläpitoon, realisoida perinnöiksi tarkoitettua omaisuuttaan, jotta tarvittavat palvelut voidaan ostaa helpottamaan vaikeutuvaa eloa? Olisiko perinnöksi tarkoitetut varannot’ myytävä’ pankeille, jotta saadulla lainalla rahoitetaan hoivakulut, jos lapset ja lasten lapset eivät halua, pysty tai heistä/ heitä ei ole hoitamaan vanhuksiaan.
Huominen on täynnä toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä, silti huudetaan kasvua
Pitää saada lisää ostovoimaa, lisää sitä ja tätä vieläpä nopeammin – ravinnonkin pitäisi parantua ja ulkomaille päästävä vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Missä menee kasvuhokeman rajat,
kun vanhukset lisääntyvät ja eläkepommi latautuu käsiimme. Missä on vastuu vanhuksista, se vastuu, jonka he osoittivat lisääntymisen myötä lapsilleen – kasvattaen heidät yhteiskuntakelpoisiksi, ainakin osin.
Onko pakko saada perintöjä,
onko pakko säilöä rahaa korottomille pankkitileille ja samaan aikaan nostetaan yhteiskuntatukia vaivalloiseen elämään. Missä mennään Suomi ja kansakuntamme – tänään, jolloin työttömyys kasvaa, työt karkaavat halvempien tovereiden käsiin, elintasosairaudet lisääntyvät – ja vuodepaikka sairaalassa maksaa yhä enemmän ja nuorisokin oireilee vakavasti – pitkittyneenä työttömyysputkena – tietämättä mitä huomenna tekisi.
Lisää työaikaa/ työssäoloaikaa, näin kuuluu huuto,
vaikka töitä ei ole ja uupumus riepoo ’lattiatyöntekijöitä’ – pitää olla hommissa E65:een, mieluummin E67:aan 0], vaikka itse kuuluisa työmarkkinajohtaja ’EK’ OTK
Lasse Laatunen siirtyi hyvällä eläkekorvauksella E63:na eläkeläisarmeijaan *]. Oliko työ ollut jo liian raskasta, ja uupumus vallannut mielen – ”
älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon” –periaatteella.
…
Päättökirjoitus
Olimme lapsia viattomia, kun synnyimme – olimme mahdollisuuksien edessä. Nuorena osaa meistä ei kasvatettu – ajelehdimme, harhaannuimme, … osa opetettiin tekemään työtä ja pyytämään aina lisää.
Saimme kuulemma maailman parhaan koulutuksen. Siirryimme työelämään, kuka siirtyi – kuka ei. Saimme palkkaa, kitisimme maksamistamme veroista, aina ’minä maksoin liikaa ja naapuri liian vähän’.
Piti saada elintasoa ja ’kiiltävä audi tai korskea bemari’ – osa otti lainaa, laskien, että perintö hoitaa sen, kun oma kantokyky ei kuitenkaan kestä. Muutuimme vanhuksiksi, ja oletimme, että olemme työllämme ansainneet jopa 40 vuoden lokoisat eläkevuodet.
Kuka tai ketkä maksavat ja kantavat vastuuta – herää lopulta kysymys, kun valtiojohtommekin hallituksesta karkasi ja pakeni Brysseliin 11] – kesken vaalikauden ja kesken hallitustyön. Mitä velvollisuuksia tämä esimerkki lataa meille arki-ihmisille, jotka lopulta ’pesevät ne ruumiit, jotka muut karanneet ovat tehneet’?
…
VIITTEET
EXTRA
Ilkka Luoma,
’Kollektiivista hoivavastuuta – yksilöllistä perintöoikeutta’
SENT
Thursday, November 06, 2014 10:39 AM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - ’Kollektiivista hoivavastuuta – yksilöllistä perintöoikeutta’
---06112014---
doc.: kollektiivinen_hoivavastuu_06112014 – Microsoft Word Starter
785s – 820s
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.