Sodasta eivät päätä rivikansalaiset, eivätkä rivisotilaat. Sodasta päättävät vihollinen ja usein myös puolustaja. Viholliskandidaatti voi olla määrätietoinen ja/tai puolustaja vahva sekä taitava neuvottelija – estäen sodan syttymisen. Nämä vaihtoehdot olivat yllättäen tarjolla Suomelle vuosina 1939 [A] ja 1941 [B].

 

ts2.jpg

 

 

[ … Aloitetulla sodalla oli/ on aina tavoite ja päämäärä – on kysymys maa-alueista, elinmahdollisuuksista ja suoja-alueista – raaka-aineet ovat myös sodan syy, otamme esimerkin saksalaisajattelun Mitteleuropa [1 -suunnitelmasta, oikeastaan ideologiasta, jo syntyjään 1800 -luvulta. Suomea se kosketti vahvasti jo ennen Talvisotaa – Petsamon Kolosjoen nikkeli oli Saksan kolmannelle valtakunnalle liki pakkomielle. Nikkeli on kombinaatti [2 ja sotametalli … ]

 

 

Suomi saa uuden version hyvin isänmaata yhdistävästä suurelokuvasta

[ ~ http://www.tuntematonsotilas2017.fi/ - ]

 

Väinö Linnan Tuntematon sotilas saa uusimman version – ajassa ohjatun version, jossa painotus on erityisesti Jatkosodan turhuudessa, jopa innokkuudessa, kun Suur-Suomi vilkkui sotaisimpien menetettyjen alueiden palauttajien mielissä, jopa niin että ryhdyttiin vanhan rajan yli vieraalle maalle.

 

 

Sotilas on aina kunniansa ansainnut!

 

ts3.jpg

 

Suomalainen jermu oli keskimäärin uskollinen isänmaalleen, taisteli kotiensa, perheidensä ja peltojensa puolesta (Suomi ei ollut vielä tuolloin kaupungistunut kovin pitkälle) – oli kysymys muustakin kuin elämästä ja kuolemasta; oli kyse tulevien sukupolvien tulevaisuudesta.

 

Kylien ja korttelien miehet olivat yksissä tuumin juoksuhaudoissa – toveria ei jätetty, piti erityisen hyvin juuri suomalaisten kohdalla paikkansa. Vieressä oli naapurin poika, jonka kanssa oli salaa kiljua maisteltu ja kessua tupruteltu. Perkele, oli sana, joka kertoi poikien olevan tosissaan – puukko roikkui joka jermun vyöllä, se oli eräs suomalaisuuden merkki.

 

Oltiin jurnuttaen uskollisia maan johdolle (tosin Mannerheimia kunnioitettiin – liki yli kaiken), vaikka moni tiesi, että juuri Jatkosota oli virhe – oltiin hyökkääjiä, ja väärällä asialla. Korviin oli supatettu korkealta, että nyt otetaan takaisin se mikä meille kuuluu, ehkä enemmänkin – annetaan opetus ryssälle, joka kävi salakavalasti kimppuumme 1939 Talvisodassa.

 

 

Jermut eivät juoksuhaudoissaan tienneet, että Talvisotakin olisi ollut vältettävissä

 

Myöhemmin, paljon myöhemmin jermujen lapsilla ja heidän lapsillaan on ollut mahdollisuus lukea uusin historia – arkistoja on auennut Moskovasta. Tuntemattomia asioita on tullut julkisuuteen – myös Saksasta on saatu uutta tietoa.

 

Talvisodan aatto oli neuvottelujen paikka (1938/10 - -39/11) – emme hallinneet niitä, torjuimme muun muassa Saksan keväällä 1939 tarjoaman hyökkäämättömyyssopimuksen, johon Saksan johtaja Adolf Hitler sanoitta harmissaan vihjaisi käydessään marsalkka C.G.E. Mannerheimin 75 -vuotisjuhlissa Imatran Immolassa.

 

 

Uusin Tuntematon sotilas kunnioittaa jermua,

[Versio III' n ohjaaja Aku Louhimies on onnistunut työssään! ~ http://www.episodi.fi/elokuvat/tuntematon-sotilas/ - ]

 

mutta asettaa kyseenalaiseksi itse Jatkosodan, joka ajettiin muotiinsa poliitikkojen taholta – luottaen Saksan hurmoksessa sen kykyyn nujertaa idän vihollinen – oli ajatus jopa saada aivan uusia maa-alueita suomalaisuuden piiriin. Mannerheim antoi kuuluisan miekantuppikäskynsä – jo toistamiseen [3, muistaen Heimosodat 1920 -luvulta [4.

 

 

Tuntematon sota säilyy ikonina

ts1.jpg

 

Suomen kansa oli yhtenäinen, kun käytiin rintamille marraskuun lopulla 1939. Saimme vastaamme suurarmeijan ja meidän piti hävitä muutamissa viikoissa. Uusimman tiedon mukaan Neuvostoliiton yksinvaltias Josif Stalin, joka oli yksi itsenäisyystunnustuksemme allekirjoittajista vuonna 1918 – ei ollut ottamassa koko Suomea [A, vain sen mitä ei neuvotteluteitse saatu, ennen Stalinin hyökkäystä + korko meidän neuvotteluitsepäisyydestä.

 

On turhan kornia jossitella, … mutta jos olisimme suostuneet maanvaihtoehdotuksiin/ -vaateisiin – niin olisiko tuo itärajamme aivan jossain muualla kuin nyt – uusimpien tietojen mukaan olisi ollut – molempine käsivarsineen.

 

Saksan tarjoaman sopimuksen torjuminen oli kohtalokas virhe – samoin olemme saattaneet ymmärtää väärin tunnetun Molotov – Ribbentrop sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan sisällön – saksalaiset näkivät siinä olevan tavoitteen toisin kuin me.

 

Olihan Saksalla ”Mitteleuropa” tavoitteensa puitteissa suuri halu saada Kolosjoen nikkelikaivos itselle – ja tämän saanto olisi turvannut maamme Neuvostoliiton operaatioilta …[?]

 

 

tutkimukset jatkuvat ja ehkä saamme Venäjältä Itsenäisyyden julistuksen 100v lahjaksi jotain sellaista Kreml-arkistoista, jotka lopulta kertovat sen, mitä Stalin oli oikeasti ajatellut hetkissään. Visusti kiinni olleet Stalin K-arkistot saattavat raottua, meille kiintoisin osin, 5.12.2017 tai 3.1.2018 – miten vain, jäämme odottamaan.

 

 

Ehkä löytyy todistus, myös siitä, että Stalin sai selville jotain ratkaisevaa juuri ennen Mainilan laukauksia [5. Aiemmin oli jo tiedossa, että Stalin tiesi Blenheim vakoilulentomme Leningradin puolustusvyöhykkeelle [6

 

Stalin sai tietää arvattavasti 15.11.1939 sen, että olimme luovuttaneet noita vakoilukuvia Saksalle, tuo saattaa olla tapahtumasarjan alku, jolloin näemme Talvisodan syttymisen ja venäläisten hyökkäyksen aivan eri valossa … ?

 

 

Tuntematon sotilas

 

Elokuva on meille osa kansallista historiaa [7, siis enemmän kuin ”vain” elokuvahistoriaa – se on esitetty joka vuosi – aina 6.12. - Itsenäisyyspäivänämme, ja se saa aina suuret määrät katsojia – vakavin ilmein ja kunnioituksin veteraanejamme kohtaan ja heille tunnustus - ”lakki päästä”, jotka jäivät lopullisesti rintamille tai menettivät henkensä myöhemmin niihin haavoihin, jotka tulivat puolustettaessa itsenäisyyttämme, jota tänään ei enää kaikin osin ole.

 

 

Uusi Tunteman sotilas on muistutus, mutta mistä?

 

Tänään meillä on noussut ja ehkä nousemassa tulevien presidentinvaalien 2018 yhdeksi pääaiheeksi ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ja siihen liittyen pienen vähemmistön natopyrkyryys sotaliittoon, jonka sotilasjohtaja on aina Yhdysvallat, se toinen ydinasesuurvalta.

 

Osa meistä haaveilee turvaksemme Natoa [8 – meille, jotka olemme idän ja lännen vedenjakajalla ja jotka ovat onnistuneet hienosti elämään aiemman vihollisemme kanssa toiseksi pisimmän rauhanjakson -yli 70 vuotta! [9

 

 

Miksi me menisimme nyt uudelleen tekemään kohtalokkaan virheen – sellaisen virheen ja kyvyttömyyden olla näkemättä metsää puilta, kuten 1939 ennen Talvisotaa, jolloin johtajillamme ei ollut kykyä neuvotella.

 

Tämän päivän virheen alkujuurina esiintyy vahvaa West trolling tyyppistä manipulaatiota Venäjän uhasta ja väkevänä Naton puolesta puhumisena ja kirjoittamisena.

 

 

Sellaiset henkilöt kuin Mannerheim, J.K. Paasikivi ja kenraali Rudolf Walden kehottivat neuvottelemaan 1939 vakavasti Stalinin kanssa maanvaihdoista. Edellä mainittuja kolmea, vain vähän myöhemmin erittäin merkittävää tietäjää - kaikki muuten osasivat venäjää – kiitettiin tarkkanäköisyydestä ja kyvyistä pelastaa Suomi tehdyistä virheistä.

 

Edellä esitetyt kolme henkilöä muodostivat trion, joka operoi Suomea irti vääristä päätöksistä, lisättynä presidentti Risto Rytillä, joka uhrasi itsensä [* ja pyysi Saksan johtajalta Hitleriltä ratkaisevan avun kesällä 1944 – saaden sen liki kokoanisuudessaan … ! [**

 

 

Nyt kansalaisemme katsoessaan uusinta versiota tuntemattomasta,

 

voivat tarkasti miettien pohtia isänmaamme erikoisasemaa, ja tehdä päätöksensä seuraavissa presidentinvaaleissa 2018 henkilöiden suuntaan [10, jotka osaavat nähdä ainoalaatuisen tilanteen ja sen, että parasta on pitää viholliset kaukana ja ystävät lähellä.

 

Nimittäin, kun emme sodallisesti voittaneet aiempaa vihollistamme – olemme nyt oivaltamassa - tehden tästä ystävän. Isänmaa on nyt seuraavien vastuullisesti äänestävien käsissä, jotta voimme jättää lapsillemme turvallisen isänmaan elää rauhassa kaikkiin ilman suuntiin [11.

 

 

...

Numerointi tekstistä

[1 Mitteleuropa ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Mitteleuropa -

[2 Nikkeli (kombinaatti) ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikkeli_(Murmanskin_alue) - Venäjällä

[3 Miekantuppikäsky 1941 ~ https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/miekantuppikäskyn-pitkät-juuret-1.1033778 - -Ilkka lehti

[4 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat -

[5 Jotain odotettiin 3-4 päivää vielä mainilan laukauksien jälkeenkin, mutta ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Mainilan_laukaukset -

[6 Suomalaisten Blenheim vakoilulennot 1939 ~ http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-tiedustelua.html -

[7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/12/tuntematon-sotilas-on-osa-suomalaista.html -

[8 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html -

[9 Se pisin rauhanjakso oli Suuriruhtinaskuntamme autonomian aika, joka kehitti meidät takapajulasta Euroopan keskikastiin – tosin englantilaiset hyökkäilivät rannoillemme 1800 -luvulla – Krimin sodan aikana, joka oli jo tuolloin Venäjän hallussa.

 

[10 Paavo Väyrysen tuottama tasapaino Suomen presidentiksi ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/10/paavo-vayrynen-tasapainottaa-suomen.html -

[11 – Ei jätetä lapsillemme ja heidän lapsilleen uhkaavan vaarallista elintilaa osana Naton sotakoneistoa, sillä sitä emme tarvitse – tämän vakaan ymmärryksen kansamme on tiedostanut väkevän voimakkaasti jo yli 10 vuoden ajan ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2008/01/nato-uskovaiset-lataisivat-suuren.html -

 

 

 

Lähteet

[A ~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002918337.htmlAntti Hietalahti: ”Talvisodan salainen strategia (Otava 2016)

[A ~ https://areena.yle.fi/1-3788517 – Kirjamessut 2016, Antti Hietalahden haastattelu – Yle Areena

[A ~ Lyhennelmä Hietalahden kirjasta ~ https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3627929-tanner-lupasi-nikkelia-goring-barbarossaa - -Kansanuutiset

 

[B ~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005229401.htmlPekka Visurin käännökset kenraali Waldemar Erfurth' in Jatkosodan ajan päiväkirjoista – HS/Unto Hämäläinen

[B ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/22/kertomus-erillissodasta-pelkka-myytti – Yle MOT – Erillissota on pelkkä tarkoituksella rakennettu myytti – jopa edellinen presidentti Tarja Halonen viritteli tätä mielikuvaa – tietoisesti [?]!

[C ”Stalin ja Suomen kohtalo 1939, 1944, 1948, 1950” -Kimmo Rentola, Otava 2016

 

EKSTRA

Yli 10 vuotta sitten kirjoitimme näin:

Tuntematon Sotilas on tilitys ajoilta, jotka lähivuosina lopullisesti poistuvat elävinä muistoina kansakunnasta, joka määrätietoisesti taisteli kohtaloaan vastaan eheämpänä kuin koskaan 1939-1944 jälkeen. Suomalaisuuden sisu, sinnikkyys ja tahto omasta kodista, perheestä ja lapsista rakentui rajalla oloon vapaasta päätöksestämme vaikuttaa omiin asioihimme. Kansa kohtasi suurella vastuulla vaikeutensa persoonina niin maaseudun kuin kaupunkienkin miehinä ja naisina … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/12/tuntematon-sotilas-on-osa-suomalaista.html -

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU T BL BL BL FB FB FB BLOG 154481

 

DOC tuntematon sotilas_III_24102017.doc – OpenOffice Writer

PVM 25102017

 

1248_11008