Helsingin Sanomat teetätti kansalaiskyselyn uhista ja turvattomuudesta (tarkoitushakuisesti?)...
 
Haastateltu tieto voidaan käsitellä sen oikeellisuussisältöön puuttumatta informatiivisesti sellaiseksi, joksi media itse sen haluaa johdatella - näin on mm. Hesarin uhkakuvia selvittäneessä tutkimuksessa käynyt. Uutisointi laajemminkin innostui löytämään Venäjän lööppiotsikoihin ajamaan Nato-linjaa kansalaisille kuin käärmettä pyssyyn.
 
Jostain syystä YLE Uutiset kärjistyi kansalaisvaroin kustannettuna mediana nostamaan jälleen Venäjän ykkösaiheeksi, vaikka koko tutkimuksen tietosisältö olisi voinut muutakin ja vähintäänkin yhtä mielenkiintoista kertoa.
 
Mikäli luetaan tarkasti Helsingin Sanomien artikkelia maailman uhkakuvista ja maista, jotka mahdollista uhkaa luovat niin sieltä löytyy mielenkiintoisesti mm. seuraavaa:
 
3. oli Venäjä (56%) ja 4. oli USA (55%) - JA 5. ja 6. Palestiinalaisalueet ja Israel (48 ja 47%). Kun tiedetään, että Irak ja Iran olivat 1. ja 2. - niin huomataan, että USA on vahvasti mukana kaikissa tapauksissa paitsi 3. sijalla olevassa Venäjä tapauksessa, tosin sielläkin ohjuskilpi rakennettuna USA-vetoisesti Venäjän rajoille herättää Kremlissä aiheellisesti närää....
 
Toisekseen kun tarkastellaan, mikä tapahtuma koetaan pahimmaksi ongelmaksi, niin järjestys oli seuraava:
 
1. Ilmasto - [USA suurin kasvihuonepäästäjä ja energian käyttäjä - *kirjoittajan maininta]
2. Köyhyys - [ koko maailmaa koskeva todella yhteinen asia - erityisesti elintasomaiden vastuu kehittyyvistä maista*]
3. Irak - [USA aloitti hyökkäyssodalla, jo toisen kerran...*]
4. Iran - [USA:lla vahvin rooli olla "panemassa järjestykseen"*]
5. AIDS - [ koko maailmaa koskeva ongelma ja uhka*]
6. Lähi-Itä - [USA:lla vahvin rooli sen ollessa Israelin takuumies*]
7. Pohjois-Korea - [Pohjois-Korea nimenomaan kokee USA:n suurimmaksi uhakseen*]
8. Afganistan - [USA aloitti maan massiiviset pommitukset miltei heti kaksoistornien jälkeen 9/11*]
 
Kuten huomaamme USA on miltei aina määräävimpänä nimittäjänä kun tarkastellaan suomalaisten nimeämiä ongelma-alueita tai kohteita maailmassa - Venäjä on harvemmin niissä mukana --- tästäkin huolimatta tietty media haluaa uutisoida suomalaisia lukijoita, että Venäjä on se lööppiaiheisin uutinen kerrottaessa tiivistetysti tutkimustuloksien satoa. Onkin aiheellista miettiä kuinka tilatut lehdet ja sähköinen uutisointi kansalaisia informoi - luetun ja ymmärretyn tiedon suhde oikeellisuustasoon on vaikea kysymys ja tiertyt piirit Suomessa vääntävät oikein huolellisesti kansalaismielipidettä neljäntenä valtiomahtina.
 
Olisikin mielenkiintoista kysyä miksi meillä tietyissä medioissa oletetaan USA:n olevan luotettavampi ja vähemmän uhkakuvia luova toimija kuin joku toinen, kun asetamme todelliset tapahtumat vaakapuntariin, vaikkapa viimeiseltä 100 vuodelta.
 
Nyt herääkin kysymys sähköisen median ja painetun sanan tasapuolisuudesta, informaatioarvosta ja tavasta manipuloida lukijaansa näkemään asioita halutulla tavalla. Alla mielipidekirjoitus lokakuulta 2007 tästä hankalasta aihealueesta, joka koskee meitä kaikkia, jotka tietoa haluamme sellaisella tasolla, mistä voimme mahdollisimman vakuuttavasti itsellemme luoda omat mielikuvat käsiteltävästä asiasta.
 
Hyvää kriittisen läpinäkyvää uutisoinnin Uutta Vuotta -- kansalaisille,
 
Ilkka Luoma
0400 607080
 
...........................................................
Ristiriidat syntyvät halutulla tavalla informoidusta tiedosta -
 
( mihin joko uskotaan tai ymmärretään - / halutaan ymmärtää väärin )
 
Haastateltu tieto voidaan käsitellä sen oikeellisuussisältöön puuttumatta informatiivisesti sellaiseksi, jot a media itse sen haluaa johdatella - näin on mm. Hesarin uhkakuvia selvittäneessä tutkimuksessa käynyt. Uutisointi laajemminkin innostui löytämään Venäjän lööppiotsikoihin ajamaan Nato-linjaa kansalöaislle kuin käärmettä pyssyyn.

[ ... media pyöritti jo 10 vuotta sitten prinsessa Dianan info-, huhu- ja juorumyllyä mielin määrin synnyttäen sympatisoivassa lukijakunnassa suosioilmiön vailla vertaa. Kuitenkaan juuri kukaan lukijoista ja katselijoista ei tiedä asian totuutta - kaikki oli ja on seuraussuhteessa jaettuun tietoon ... ]

Monimutkaistuva ja hermoverkoston lailla säikeistyvä yhteiskunta on yhä riippuvaisempi mediasta yleensä, painetusta sanasta ja kuva-/ filmimateriaalista, mitä tarve-, suuntaamis- ja "totuushakuinen" ammattijournalismi meille syöttää.

Luottamus tuotettuun tietoon on saanut lisääntyvästi kysymysmerkkejä. Selvät virheellisyydet ovat jakaneet mediaa uskottaviin ja epäuskottaviin. Silti luemme juorulehtiä siinä toivossa, että saamme jonkin itseämme vahvistavan näkemyksen tai tyydytystä kateustautiimme/ vahingoniloomme

Tieto pukkaa sisään sieluumme kaikista ovien ja ikkunoiden raoista. Mieli myllertyy tiedosta sieltä ja täältä. Toinen uutiskanava informoi asian menneen hyvään suuntaan - jo klassinen esimerkki Irakin vapautumisesta diktaattoristaan - ja toinen julistaa Saddamin olleen ainoa keino pitää Irakin valtio liitoksissaan. Silti irakilaisilla itsellään on laaja oma näkemys, mikä on heidän "totuus". Valloittaja toivotettiin tervetulleeksi, mutta vihjaistiin jo sivulauseessa poistuvaksi ja kuitenkin tietäen, että poistuminen suistaa maan sisällissotaan.

Painetun sanan johdattelusta käykööt esimerkeiksi Euroopan komission Suomen edustuston lehti europa 5/2007 - s.35 ja osin valtio-omisteisen Kemiran Kemira-lehti 3/2007- s.23 :

[suora lainaus - Kemira]
"Nykyään noin kaksi miljardia ihmistä kärsii vesipulasta. Hyvin harvassa kehitysmaiden tehtaassa jätevedet puhdistetaan. Useimmiten ne johdetaan sellaisinaan ympäröiviin vesistöihin. Euroopankin uimarannoista peräti 30% luokitellaan käyttökelvottomiksi".

[suora lainaus - Europa 1)]
"Suomen merien ja järvien uimavedet ovat tasoltaan Euroopan huippuluokkaa. Rannikon uimapaikoista 99% ja sisävesirannoistakin yli 97% täytti EU-uimarantoja koskevat hygieniavaatimukset. Koko unionialueella rannikoiden uimavesistä 96% läpäisi testit ja sisämään rannoista 89%"

--- Onko Venäjällä ja niissä harvoissa EU:hun kuulumattomista Euroopan maista sitten tilanne aivan surkea ja näiden kansalaiset uivat saastuneissa jätealtaissa - jääkin lukijan harkintaan. Esimerkki kertoo suoraan tarkoitushakuisuuden ja näihin kirjoitettuihin faktoihin meidän lukijoiden olisi sitten luotettava.

Esimerkin lehdet ovat koostettu ammattilaisten voimin, mutta ristiriita on ilmeinen. Uimavesivertailu on sieltä puhtaimmasta päästä. Paljon räikeämpiä esimerkkejä on runsaasti, mm. Kiinaa, kiinalaisuutta ja heidän talouskasvujohdannaisongelmiaan uutisoidaan useasti harhaanjohtavalla tavalla. Kiinassa ympäristöongelmat ovat heidän itsensäkin tietäen faktaa.

--- Lukijoiden saamaa informaatiota ovat sumentamassa meidän länsimaalainen tapa informoida kiinalaista kansantuntoa. Lisäksi omistushaluinen "länsimaalainen tapa on se ainoa oikea tapa" -mentaliteetilla sekoitetaan ymmärrystämme miten kiinalainen todellisuudessa ajattelee ja toimii.

Epäsuorasti ja suorasti tuotettua tietoa
Tietomäärä kasvaa eksponentiaalisesti. Virheiden tai luultujen virheiden määrä lisääntyy vieläkin jyrkemmin. Lääkkeeksi taudille ei ole kuin jalostaa ja vastuullistaa tiedontekijää ja tutkivaa journalismia. Toinen tapa on kansalaisten oma suora tietokanava, jossa piileekin vieläkin suuremmat tavoiteohjatut ja harhaanjohtautumismallit. Huolellinen journalismi vaatii aina koulutuksensa ja vastuunsa neljäntenä valtiomahtina.

Kansankanava kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia ja mm. kilpailutilanteessa itseohjattu pyrkimys tehdä "hyvää tietoa" lisääntyy. Toisaalta mediassakin ovat tarveohjatut kanavansa, kuten meissä lukijoissakin. Kaikki me olemme tiedontuottajia vilpittömästi, vilpillisesti kuin myös vailla täyttä ymmärrystä Smile

Mihin luotat ihminen - jääkin sitten omaan harkintaan, perustietämykseen ja lähteen arvostamiseen. Entä silloin, kun se arvovaltainenkin ja luotettu "pettää" ja päästää tietoisuuteemme virheen, jonka vain lukija/lukijat yksinäisyydessään "tietää" ja keinot eivät riitä korjausta saattamaan laajaan tietämykseen? Luulojen, uskomusten ja väitteiden kivetty polku oli näin luotu yhteiseksi tosiasiaksi. Tositiedollinen elämämme informoituu tänäänkin "hyvän ja pahan tiedon puusta".

1)
http://ec.europa.eu/water/water-bathing/report2007/fi_comments.pdf

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

....................................................................

Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus
( liitteiden kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma ja Irma Miettinen 2007 )

Kuva 1
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147674&id=660652363 ---

Teksti
Harhaa, manipulaatiota vai totuutta? Pisan kalteva torni on oikeasti kallellaan, mutta onko Fortumin talous ja ylijohto kallistamassa omaa norsunluutorniaan epätoivottuun suuntaan. Vanha kansa sanoo, että sateenkaaren päässä on kultaraha-arkku. Onko näin, jää lukijan arvioitavaksi, joka tapauksessa paljon polemiikkia saanut Fortum-Lilius optiokohu oli kultaraha-arkku saajalleen/ saajilleen

Kuva 2
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147673&id=660652363 ---

Teksti
Kaiken näemme omien "lasiemme" läpi tavallamme. Mitä kuvaaja tässä haluaa tavoitella. Toinen kuvaaja ajatteli näin ja tavoitteli omaa tapaansa. Kiinassa pandalla on oma suuri merkitys lapsille, niin meilläkin? Helsinki, Kontula: kiinalainen kulttuuri esittäytyi 30.-31.8.2007.

Kuva 3
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147672&id=660652363 ---

Teksti
Tavallinen kiinalainen piirtää galligrafialla suomalaisen henkilön nimeä kiinalaisen ymmärtämään muotoon, mutta kuinka me ymmärrämme kiinalaisen elämäntavan ja filosofian? Johdetaanko meitä harhaan tarkoitushakuisella mediainformaatiolla - onko juuri se meidän tapa ajatella oikein, entä kiinalainen tapa?

Kuva 4
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147676&id=660652363 ---

Teksti
Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä?

Kuva 5
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147671&id=660652363 ---

Teksti
Kuinka puhtaita uimarantamme Euroopassa ovatkaan? Tämä ranta ja vesi ovat taatusti puhtaita - vesi on jopa juomakelpoista, joka on hyvin harvinaista. Kuva Pohjois-Karjalasta: Kesälahti, Ruoke ja Ruokkeen Lomakylä. Koiriahan ei saa uittaa uimarannoilla

Kuva 6
--- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147675&id=660652363 ---

Teksti
Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä?