brande.jpg

 

Näin voitaisiin ajatella, kun seuraamme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia. Kiinalainen korkea diplomaatti kertoi Trumpin aiheuttavan tarkoituksellista sekasortoa, mutta olevansa rehellinen puheissaan, joskin äkkipikainen ja helposti johdateltavissa.

 

Trump on ohjattavissa kauko-idän historiallisella viisaudella ja elämän kokemuksella. Ennen kaikkea Kiinan jättimäinen tuotantokoneisto on tehnyt Trumpiin suuren vaikutuksen ja ainakin amerikkalaisiin kuluttajiin, jotka ostavat vapaaehtoisesti kotinsa täyteen kiinalaista tavaraa ---

 

Trump vaatii Euroopan Nato-valtioita kasvattamaan armeijoidensa taistelukykyä ja sotilasvoimaa, miksi, kysytään esimerkiksi Saksassa. Saksa eli pitkään taloudellisesti hedelmällistä yhteistoiminta-aikaa Venäjän kanssa – niin sanottuna schröderiläisyyden aikana, josta konkreettisena ilmiönä on NordStream 1 kaasuputki suoraan Venäjältä Saksaan – Euroopan talousveturiin.

 

Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili Venäjällä [1 – presidentti Vladimir Putinin vieraana. Ääni on nyt kellossa aivan toinen kuin vuosi sitten. Saksa haluaa lähentyä Venäjää – maailman suurinta raaka-aine- ja energia-aittaa. Nyt Merkel on myös oivaltanut, että krimiläiset halusivat oikeasti liitoksen Venäjään – kuten jo 1990 -luvulla [2.

[1 ... Saksa ja Venäjä voivat yhdessä taata kokonaiseurooppalaisen turvallisuuspolitiikan. US ajaa EU' ta Kiinan taloussyliin ja Venäjän puolustusjärjestelyjen syliin. Venäjä on itse asiassa lähempänä maantieteellistä USA' ta kuin EU! EU ja Venäjä ovat vastaavasti jo hyvin lähellä toisiaan” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10213180 -

Ote linkin alta: ”Kirjeenvaihtajien analyysi: Illuusio länsirintamasta murtui – sysäsikö Trumpin politiikka Euroopan lähemmäs Venäjää? Trumpin politiikka on ajanut Euroopan tilanteeseen, jossa liittolaisuudet muodostuvat yhä enemmän asiakysymys kerrallaan, kirjoittavat Ylen Berliinin- ja Moskovan-kirjeenvaihtajat … ” -Yle-toimittajat Marjo Näkki ja Suvi Turtiainen

 

 

Saksa tarvitsee lisäksi Venäjän 143 miljoonan ihmisen markkinat,

 

sillä venäläisten ostovoima lisääntyy vääjäämättä seuraavien 10-20 vuoden aikana. Lännenmiehen tuotanto- ja markkinakone ei pysy käynnissä ilman Venäjän raaka-aineita ja myöhemmin puolijalosteita, kun Putinin uudistusohjelmat lähtevät täysillä käyntiin.

 

Kiina on kaikessa hiljaisuudessa rahoittanut ja teknologisesti edesauttanut Putinin uudistusohjelmaa – lisäksi, eikä vähäisimpänä – Venäjä saattaa olla koko muun Euroopan, ehkä Kiinankin merkittävä ravinnontuottaja [3 – jo 15-30 vuoden kuluessa.

 

 

Miten olisi yhteiseurooppalainen puolustusjärjestely – Venäjän kanssa?

[ 237 lukijakommenttia aiheesta ”Eurooppalainen rauha takautuu Venäjän kanssa - yhdessä” - ORIG 17.11.2014 … Ote linkin alta: ” … USA ei enää halua satsata Eurooppaan; sillä on riittävästi päänvaivaa Tyynellä valtamerellä Kiinan nousevan mahdin vuoksi. Kiina on tämän vuosisadan valtio siitä kasvaa suurin kaikilla mittareilla. On alkanut itäinen aikakausi, kun samaan aikaan mahoksi lahonnut läntisen markkinatalousmaailman kasvuhuuto ei enää tavoita luontoa, joka meidät kaikki lopulta elättää … ” ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=589025 - ] *

 

Kiihkeimmät russofobistit huutavat tässä kohtaa, että mihin sitten se vihollinen osoitetaan, jos Venäjä onkin liittolaisemme – niin tässäpä ongelma, sillä yhteinen puolustusstrategia Venäjän ja EU' n välillä purkaa nyt väkevästi pystytetyn vastakkainasettelun [4 – Euroopassa, joka jatkuu kiinteänä aina Venäjän Uralille asti.

 

 

Saksa tietää mitä on sota venäläisiä vastaan!

 

Operaatio Barbarossa aloitti maailmanhistorian verisimmän yksittäisen sotarintaman, johon me suomalaiset osallistuimme aseveljinä – Jatkosodan nimellä 1941, kunnes rikoimme aseveljeyden Saksan kanssa, pakon edessä 1944 – pelastaen samalla valtiomme, kansamme ja itsenäisyytemme – jonka myöhemmin panttasimme EU-Brysseliin epävarmempana vakuutena yhteisvaluutta euro.

 

 

Saksa ei halua sotimisen väkivaltaa Venäjän kanssa

 

Saksa haluaa käydä kauppaa ja Venäjä on Euroopan suurin uinuva potentiaali liiketoimille, …

 

joskin liiketoimia uhkaa nyt paljon suurempi väkivalta. Nyt ympäristöämme uhkaa ihmisen oma maaton ja rajaton ihmisille yhteinen väkivalta ympäristöämme kohtaan – olemme nyt aivan uuden yhteisen väkivaltamäärityksen edessä [5.

 

Luonto ja meitä elättävä biosfääri on rikki, väsynyt ja väärässä sykkeessä – pulssin heiketessä ja biodiversiteettiä ylläpitävän virtauksen vähetessä. Venäjä tarvitsee saksalaista teknologiaa, jolla hoidetaan Venäjän mittavia ympäristötuhoja, ellei Saksa niitä saa korjattavakseen – Kiina ottaa ne!

 

...

Venäjällä on nyt kaikki kortit käsissään – se voi katsoa länteen [6 – ja itään. Nyt Merkel katsoi Putinia ja koetti arvella entisenä itä-saksalaisena – voisiko hän luottaa Putiniin – tai sitten Merkel hoksasi, ettei hänelle jäänyt kuin sellainen kortti käteen kuin Venäjä …

 

Toisaalla US presidentti Trump joutuu kamppailemaan maailman suurinta kohtaan ja vastaan (?)

 

Kiinaa, jonka liukuhihnat tuottavat lähes kaikkea liki kaikille – ja halvemmalla, eikä Trumpille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin julistella uhkia kauppapakotteista – syytöksellä polkumyynnistä, johon ei ole mitään näyttöjä!

 

Elämme kiintoisia aikoja! Pelin kolmikanta - Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat saavat siirtopelaajamarkkinoille kehityskelpoisen juniorin nimeltä EU [7, ja nyt katsotaan miten siirtomarkkinat toimivat!

 

 

Viitteet:

[1 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005686126.html Katso US_P-kommentti 1.

[x

[5 ” … kts. US_P-kommentti 2. … ” - ote Tieteessä tapahtuu 3/2018 -lehdestä … ~ https://journal.fi/tt/article/view/70304 -

[x

 

[* 233 lukijakommenttia aiheesta ”Venäjä ja Saksa takuumiehinä eurooppalaisessa rauhankehityksessä!” - ORIG - 17.06.2015 … Ote linkin alta: ”Venäjää ei tule eristää - seuraukset ovat arvaamattomat, ja niin julmalta kuin se tuntuukaan, ei Ukraina-Krim ole sen arvoinen kokonaisuus, että kannattaisi uhrata koko EU-Eurooppa sen alttarille. Me tarvitsemme maailman suurimman raaka-aineaitan varantoja ja Venäjä tarvitsee markkinoitamme ja Saksan teknologista osaamista” ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=1884263 -

 

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 170185

 

DOC Saksa_Venäjä_18052018.doc – OpenOffice Writer

PVM 18052018

 

746_6418 - klo 21:52