geko.jpg

 

Euroopassa kärvistellään kohta vuosisadan helteessä. Portugali on saamassa jopa 45-50 asteen rutikuivan lämpöaallon Afrikasta, jossa Algeriassa mitattiin Afrikan ”kaikkien aikojen” lämpöennätys +51,1 astetta Celsius, joka lienee ainakin mittaushistorian suurin luku. Millaista onkaan Afrikassa nyt, meillähän ei olla kuin 30 asteen nurkilla ja vähän yli.

 

 

Gaia kuumenee – joka tapauksessa vaikka meitä ei enää ihmisinä olisikaan, siksi suureksi on kumuloitunut paine ilmakehässä paisunut. Muistamme hiilidioksidin olevan pitkäkestoinen ilmakehäkaasu (40-200 vuotta) [1. Siksi onkin nyt korkea aika katsoa tarkasti mistä tuo yli 100 vuoden ylikuorma on syntynyt ja lähtenyt!

 

Ympäristöllinen hiilijalanjälkemme on massiivinen verrattuna moniin maailman väkirikkaimpiin valtioihin [2 – samalla on huomioitava, että Kiina on noussut kokonaismäärässä ykköstilalle vasta viimeisen noin 10 vuoden aikana, tässäkin tulee osata katsoa viimeiset 100-150 vuotta. Ei ole vaikea arvata, mikä valtio ottaa kyseenalaisen ykköspaikan [3.

 

 

Ilmastonmuutosskeptikot eivät usko ihmisen aikaansaannoksiin,

 

vaikka kertoisimme väkevän faktan aikavälivertailuna – olemme ihmisinä polttaneet taivaan tuuliin viimeisen 150 vuoden aikana sellaisen määrän maaperähiilivetyjä (öljyä, kivihiiltä ja maakaasua), että evoluutio-ohjatulta luonnolta meni sen maaperään säilömiseen noin 150 miljoonaa vuotta! Ehkä tämä avaa silmiä – siis 150 vuodessa purskautimme ilmakehään hiilidioksidit, joiden kätkemiseen maanpoveen kului biosfäärin luontokierrolta 150 miljoonaa vuotta ---

 

 

Media on nyt ansiokkaasti nostatellut ilmaston- ja ympäristönmuutosaihetta esille!

 

Tässä esimerkkejä:

A] Tämä kesä on viimeistään osoittanut, mihin ilmastonmuutos johtaa – mutta poliitikkorintamalla on hyvin hiljaista

 

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005777983.html kommenttikirjoitus.

 

Ote: ” … Ydinkysymys on, missä määrin ihmisten voidaan odottaa luopuvan vapaaehtoisesti vaikkapa halvoista lomalennoista ja lihapainotteisesta ruokavaliosta katastrofien estämiseksi.

On selvää, että vapaaehtoisia ei ole tarpeeksi. Keskiviikkona vietettiin maailman ylikulutuspäivää. Käytimme seitsemässä kuukaudessa uusiutuvat luonnonvarat, joiden pitäisi riittää vuodeksi. Suomalaiset ohittivat ylikulutusrajan jo huhtikuussa … ” -HS Minttu Mikkonen.

 

Kommentti linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 3.8.2018 - 9:08:Gaia kuumenee, jäähdyttelemmekö kulutustamme? Todellisuus lähtee meistä ihmisistä, tavallisista ihmisistä, jotka kulutamme - erityisesti täällä lännessä, kulutusjuhlan luvatuissa maissa. Kts. ympäristöjalanjälki meidän itsemme aiheuttamana. Kulutustahdeilla on eri "kellotaajuus" maittain - kumulatiivisesti viimeiseltä 100 vuodelta amerikkalaiset ovat ykköskuninkaita, ja Afrikan togolaiset varmaan lähellä olematonta.

 

Niin, tulisiko kulutuksessa olla jokin oikeudenmukaisuus? Amerikkalaiset syövät lihaa per nenä vuodessa noin 130 kiloa ja intialaiset noin reilu viisi kiloa! Entä hiilidioksidin tuotto per nenä, ja viimeisiltä 150 vuodelta? Arvaammeko ketkä ovat tässä kulutuskuninkaita?

 

.

B] Trumpin esitys päästörajojen höllentämiseksi näyttää Suomesta käsin täysin järjettömältä, mutta USA:ssa kuluttamista pidetään kansalaisoikeutena

 

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005777832.html kommenttikirjoitus.

 

Ote: ” … Yhdysvalloista käsin tilanne näyttää kuitenkin toiselta. Järjestelmälliset yritykset tieteen kyseenalaistamiseksi ovat saaneet monet amerikkalaiset uskomaan, että ilmastonmuutos ei ole totta tai ainakaan ihmisen aiheuttama – tai vaikka olisikin, siihen puuttuminen kävisi liian kalliiksi … ” -HS Laura Saarikoski

 

Kommentti linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 2.8.2018 - 21:58: ”Amerikkalainen ympäristötuhojen panos on ollut ja on ainoalaatuisen massiivista. Monet päästöpartikkelit ovat kumulatiivisia, ja amerikkalainen kulutus on maailman suurinta per asukas. Olisiko jonkinasteinen oikeudenmukaisuus jo ajankohtaista myös maailman valtaenemmistölle? Miten maapallolle kävisi, jos kaikki kuluttaisivat kuten amerikkalaiset? Entä jos olisivat kuluttaneet samoin jo viimeiset 100 vuotta? Mikä luo ympäristön kulutukselle etuoikeuksia vain harvoille?

 

 

ilma2.jpg

.

C] Olemmeko valmiit kaikkeen, mitä ilmastonmuutos Suomelle tekee? Näin muuttuvat talot, kaupungit ja jääkaappimme sisältö

 

~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005778023.html – HS Kotimaa

 

Ote: ” … Tämän vuoden touko- ja heinäkuu olivat mittaushistorian lämpimimmät. Tulevaisuudessa lämpöennätykset voivat rikkoutua aiempaa useammin, sillä ilmastonmuutos lisää hellejaksojen todennäköisyyttä Suomessa.

Uutiset sairaaloiden ilmastoinnin pettämisestä ja viljan kuivumisesta pelloille saavat miettimään, kuinka hyvin Suomessa on oikeastaan varauduttu maapallon lämpenemisen mukanaan tuomiin muutoksiin … ” -HS Kotimaa – Anna Takala ja Suvi Vihavainen

 

Kommentti linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 3.8.2019 - 4:15: ”Omavaraisuutemme kaikkinainen vaaliminen sekä ravintotuontimme vaikeutuminen ovat päällimmäiset huomioitavat asiat.

Reviirimme valvonta ja sen puolustus inhimillisin näkökulmin tulee nähdä ilmastopakolaisuuden tulokulmasta. Eteläinen EU saattaa aroutua, jopa aavikoitua, ja näin meidän tulee arvioida naapurisuhteet aivan uudesta näkökulmasta.

Emme voi rakentaa vastakkainasettelua itään, sillä rajanaapuri ja ydinasesuurvalta Venäjä voi olla maailmalle suuri ruoka-aitta jo lähitulevaisuudessa! [4 Tässä tulee muistaa, että kansakunnilla on myös pitkä muisti. Venäjän putkimaakaasu ja suora aurinkoenergia saattavat nousta suureen arvoonsa.

Koko maan järkevä asuttuna pitäminen ja ravinnon lähialuetuotanto lajikohtaisin mietinnöin voivat osoittautua ainoiksi oikeiksi lähestymistavoiksi selvitä tulevien vuosikymmenien ympäristönmuutoshaasteista.

Nyt kannetaan tai pitäisi kantaa vastuuta lapsiemme ylihuomisen elinoloista!

 

 

Entä nyt, kun se on erittäin todennäköisesti ”housuissa”?

 

Meillä on kaksi tulevaisuuskuvaa – ehkä 100 – 1000 vuoden aikahahlossa. Ensimmäinen on Venus, jossa on superkasvihuoneilmiö, yli 300 asteen lämpötila – elektronisten laitteiden juotoskomponentti tinakin sulaa siellä. Tuulet ovat yli äänennopeuden ja Venus on kätkeytynyt massiivisen itseään peittävän pilvikerroksen alle – todellinen sauna, jopa suomalaiselle.

 

Toinen vaihtoehto on Mars, jossa ilmakehä menetettiin paljolti avaruuteen, ja vesi kätkeytyi maan poveen [5, kuten meillä Maassa ammoin kuolleet eliöstöt kivihiilenä, raaka-öljynä ja maakaasuna. Marsissa on lämpötila-alue lähempänä meitä kuin Venuksessa – tosin pakkanen on alati läsnä, vain jossain joskus ylletään 20 plusasteeseen Celsiusta.

 

No niin – minne pakenemme aiheuttamaamme ympäristökatastrofia, kun kuluttaminen oli kasvuhokema [6 ja piti saada lisää, enemmän ja nopeammin – elimme ja elämme kuuluisaa näyttö- ja vertailutaloutta [7.

 

Iso kirja sanoo Lootin [8 sanoneen vaimolleen, että älä katso taaksesi maallisten riettauksien Sodomaan ja Gomorraan – katsoipa kuitenkin; uteliaana ja kiihkeänä ikävästä kulutus- ja ilottelujuhlintaan … muuttui kristillisten Raamatun mukaan suolapatsaaksi –

entä miten oli muhamettilaisten Koraanissa tuo sama kohta – entä juutalaisten Toora-kääröissä, tai hindujen Veda-kirjoituksissa ellei peräti buddhalaisten muistikuvissa. Miten Sinä näet asian? Pitääkö nyt katsoa taakse vai jatkaa eteenpäin uusin tuulin ja mielin – unohtaen mennyt ja oppien uusi tie – mutta minne?

 

percap.jpg

 

EKSTRA

[2013] Gaia kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme?

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/gaia-kuumenee-kytketaanko-jaahdytys.html -

 

” … Ihminen toteuttaa lisääntymisen ohella toista mekaanista liikettä suurella hartaudella – siirtelee itseään ja tavaroitaan paikasta toiseen, vieläpä kiihtyvästi. Nykypäivänä hinaamme jopa automme perässä peräkärryä, kun takakontti ei enää riitä mökkimatkalle. Kaupunkilainen on vuokrannut kaupunkivaraston, kun tavaramäärät eivät enää asunnon kellariin ja vintille mahdu. Tarvitsemme koko ajan lisää, lisää ja lisää ... … ”

 

.

[2007] Kasvuhokema saavuttaa maalliset rajansa

~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2007/01/kasvunhokema-saavuttaa-maallisen.html -

 

” … Jo pelkästään USA kuluttaa noin 5%:n väestöosuudellaan koko maapallon liikennepolttoaineista lähes 35%. Venezuela ja Iran saivat leiman USA:n kiusaamisesta ja ärsyttämisestä. Kiinakin saatiin esille aggressiivisena öljynostajana. Velivenäläistä arveltiin epäluotettavaksi kauppakumppaniksi (Sahelin/Shell).

USA on ylivoimainen hiilidioksidipäästäjä. EU nousee mukavasti mitalikolmikkoon ja Kiina kasvaa hyvää vauhtia kärkikaartiin [9. Öljy, kivihiili ja maakaasu varastoituivat maaemon sisuksiin satojen miljoonien vuosien aikana.

 

Lähinnä länsimaiden markkinakasvu on käyttänyt viimeisen 100 vuoden määrästä suurimman osan - pelkästään USA on kuluttanut, pöhöttyäkseen maailman lihavimmaksi kansaksi, kasvattaakseen autonsa "kuorma-autokokoluokkaan" ja jäähdyttelyn sille tasolle, että sen energian tuottamiseen on tarvittu pohjaksi noin viiden miljoonan vuoden viherkasvu, joskus kauan sitten.

Luonnon varastoimat hiilivedyt purskautettiin ilmakehään 100 vuodessa. Nyt ihmettelemme, miksi Etelä-Suomessa on tänä uutena vuonna 3-5 astetta lämmintä - eräät kuitenkin väittävät, että poikkeusvuosi 2006 mahtuu pitkien ajanjaksojen vaihteluväleihin. Millainen on vuosi 2007? … ”

 

...

Viitteet:

[* ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Gaia -

[1

[2

[3

[4

[5

[6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/kasvuhokema-on-saavuttanut-maalliset.html -

[6 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/07/800-amerikkalainen-polymyrsky-uusiutuu.html -

[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/11/tanaan-oli-kateuspaiva-edellisen-vuodet.html -

[8 ~ http://raamattu.fi/1992/1Moos.19.html – (Tämän linkin jokainen lukija lukee omalla tavallaan)

[9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2009/10/kiina-kasvaa-nopeammin-kuin-maallinen.html -

...

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

US VU 24 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 176152

 

DOC gaia_kuumenee_03082018.doc – OpenOffice Writer

PVM 03082018

 

1232_11108 [E] _ 10:13 – 10:39