infolog1.jpg

 

 

Ruotsalaisten Telia ostaa muun muassa Suomesta kaupallisen mediatalon MTV3' n kaupallisen mediatuotannon. Yrityskauppa sinällään muiden joukossa, mutta nyt kyseessä on informaatiologistiikan [* mannerliikunnot.

 

Informaation kuljettava tulee näin informaation lähteille – omistamaan sen muokkaajia lukijoille, katselijoille ja yhä useammin myös informaation suoratuottajille, joita voidaan jo kutsua kansalaismedian toteuttajiksi.

 

 

Nytkö alkoi mediavallankumous? Näin on mahdollista, jos yhtiö, jolla on miljoonia asiakkaita, ja joka on jo liki kaikkien taskuissa informaatiovirran päätteenä (ja myös – alkuna), niin sanottuna älypuhelimena, jossa on liittymä.

 

Nyt liittymän mahdollistaja (todellinen hallinnoija ja sille liiketoiminnan lähde) haluaa eheyttää informaation virtaamisen tiukemmin omaan hallintaansa – vain bittivirtojen lähde mediana on puuttunut.

 

 

Puute korjataan hankkimalla mediatalo

 

[Ruotsin valtion Telia osti suomalaisten 1990-luvun kruunujalokiven valtioltamme - Telen, Soneran jne ... Tele oli sähköistä liikennettä, alussaan analogista ja sitten tuli digitaalisuus ja bitit, siis siirtotie datalle. Nyt "siirtotie" haluaa bittien eli datan syntyisijoille - informaation lähteille, sinne missä tietoa (tosi uskomusta) muokataan eli toimittajaksi, ainakin alussaan omistajana! … ~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/live-klo-11-30-telia-ostaa-mtv-n-miten-se-nakyy-kuluttajalle/7000404#gs.iF48zzU - ]

 

infolog3.jpg

Telia pingviininä hyppää tuntemattomalle lautalle - ostaessaan informaatiosisällön tuottoa, mutta ... !¤

 

Tällä kaupalla, joka tosin joutuu kilpailuviranomaisten tarkasteluun, on ratkaiseva merkitys huomisen tietovirroille, niiden manipuloinnille ja lopulta kansalaisten suoramediatarpeiden täyttymiselle.

 

Telia nähnee ostonsa ”vain” kokonaisvaltaisena hallintana. Tosin Teliasta omistaa Ruotsin valtio noin 37 prosenttia – mikä voisi olla tässä valtiollinen vaikute, motivaatio kaupalle ja lopulta itse uutisvirroille, joiden varassa koko nykyaikainen sähköinen maailma ”tietonsa” puolesta elää?

 

 

HS - Helsingin Sanomat vanhana informatiivisen paperikantoradan omistajana kirjoitti tärkeän jutun – pääkirjoituksena ---

Ruotsissa tarkkaillaan valtion omistuksen kasvua mediakentällä

[ … Suomen valtio ei pohdintoihin osallistu, koska se myi alkuvuonna loput omistuksensa Teliassa] -HS ote linkin alta

 

Kommentti linkkikirjoitukseen - Ilkka Luoma 21.7.2018 - 6:45

Valtiovallan lisääntynyt kiinnostus tiedon, tarkoitushakuisen informaation (manipulaation) ja arveluttavan lööppihuhuilun maailmaan kasvaa. Tähän on syynsä.

 

Mediaa informaatiovirtojen koostajana sekä välittäjänä (ennen paperirata) on pidetty neljäntenä valtiomahtina, siis yhteiskuntakansalaisille, muun muassa uutisvirran tuottajana.

Elämme osaltamme tänä bittivirtojen maailmassa kuvaruudullisesta tapahtumahorisontista, joka on kulminoitunut olohuoneesta jo taskuihin asti. Informaatio on siis aina läsnä.

Nykyinen mediamalli on välikädellisesti tietoa jalostavaa [1, ja me lukijat katselemme sitä mitä meille toisten toimesta (myös tarkoitusperäisesti) tuotetaan. Tieto saattaa yhteiskunnallisesti bittivirrassa muuttua toimittajien myötä, huonoimmillaan jostain ohjattuna.

Paperirata painokoneilta [2 lukijoille on muuttunut sähkön myötä elektronien ja fotonien vaikeasti hallittavaksi sekamelskaksi, johon ulkoiset tarkoitusperät hanakasti haluavat kiinnittyä.

Olemme jopa yhteiskuntahaitallisesti hallitsemattomien informaatiovirtojen vaikutteiden alla ja tähän valtiovalta haluaa sanoa painavan sanansa?

Emme voi myöskään unohtaa uutisvirran uusvaikuttajaa - kansalaista, joka ennen vain luki, nyt se jo osallistuu - yhä voimakkaammin uusien informaatiovirtojen hallinta-applikaatioiden välityksellä (Twitter ja vaikkapa Facebook [3).

Puhumme jo kansalaismediasta [4. Ihmiset entisinä lukijoina toimivat jo suorakanavaisina kansalaistoimittajina, kuuluisimpana suorainformalistina itse US-presidentti Donald Trump, jonka trumpmediaa [5 seuraa kymmenet miljoonat ihmiset - välikädettömästi, alttiina vaihtoehtototuudelle [6 ja muunnellulle tiedolle!

Tähän kaikkeen valtiovalta yhteiskunnan ylimpänä vartijana halunnee saada vahvemman otteen? Ehkä kansalaismedia suorakanavana on jo monien päättäjäpoliitikkojen kiinnostuksen kohteena? Miten käy tässä ja nyt perinnemedian rock' n roll? Missä ja minkä tahdissa ylihuomisen bitit tanssivat?

Olemmeko saamassa uuden robotisoidun ammattiryhmän - faktantarkistusalgoritmit?

 

 

 

Entä nyt, kun on sanottu kuuluisa A, mikä olisi B, C ja D … ?

 

Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tietovirran manipulaattoreita on pitkin sen synty- ja siirtoketjua. Hyvä esimerkki tiedontuotannossa on nykyisen perinnemedian väkevä West trolling manipulation -ilmiö [7, jossa asetellaan tieten ja suunnitelmallisesti ”itä ja länsi” vastakkain [8 – eikä vain sotilaallisesti, vaan niin yhteiskunnallisesti ja paremmuudellisesti.

 

Herää kysymys kuka ja mikä määrittää paremmuuden – bruttokansatuote (mieluummin PPP), elämisen taso, elintaso – tietämyksen määrä – vai valtiovalta, joka lopulta hallitsee joko demokraattisesti, demokraattisyritteisesti tai pelkästään (puoli)yksinvaltaisesti – niin onko nyt tapahtumassa informaatiologistiikan vallankumous ja kansalaisten esiinmarssi kansalaismediana [9?

 

Haluaako valtiovalta Ruotsista laittaa suitsia naamakirjoille, tviittialustoille ja muille amerikkalaispohjaisille applikaatioille [0, joille kertyy liiaksi tietoa so. määräysvaltaa meistä informaation kuluttajista ja sen luojista.

 

...

Viitteet:

[* Mitä informaatiologistiikalla [IL] oikeastaan tarkoitetaan? Se on todellinen ilmaisu nykyteknologian tuottamasta mahdollisuudesta – aiemmin puhuttiin paljon informaatioteknologioista, jotka ovat vain tekniikan insinööripitoisia alustoja, joille voidaan järjestää itse logistiikka (järjestäytynyt kaaos) – logistiikka on taas toiminnan äiti, juurisyy mahdollisuuksiin ja ongelmiin. IL on lopulta kaiken väylästö, kun tietoa siirretään paikasta A paikkaan B, ja takaisin --- tosin noita ”kirjaimia” ja niiden välisiä yhdistelmiä voi olla ääretön määrä, siksi logistiikka on se ydin, mikä ratkaisee.

[1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/06/vihaa-valhetta-ja-muunnelmia.html -

[2 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115103-printtimedia-on-miltei-ymp%C3%A4rist%C3%B6rikos -

[3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/07/naamakirja-kaiken-muuttaa-voi.html -

[4 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/median-vallankumous-kansalaiset-astuvat.html -

[5 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/02/trumpmedia.html -

[6 ~ https://www.univaasa.fi/fi/blogs/expert/ajatusyhteys/vaihtoehtoinen_totuus/ -

[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html -

[8 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/lantisten-ja-itaisten-arvojen-yhteenotto.html -

[9 Luottaako kansalainen enää perinnemediaan? ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/kansakunta-ei-enaa-luota.html -

[0 Google saa yli neljän miljardin sakot EU' lta ~ https://yle.fi/uutiset/3-10310833 -

 

 

EKSTRA – Paperirata tiedonsiirtäjänä kuolee? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/printtimedian-kuolema.html -

 

PS – Herää kysymys miten sattuikaan että tässä virallisesti MTV' n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila vaihtaa pestiä – juuri MTV' ltä YLE' lle, sattumalta vai tieten – todennäköisesti tieten. Herää edelleen kysymys, mistä mahdollisesti syntyivät erimielisyydet huomisen informaatiovirroista … jäädään pohtimaan – yleisemminkin.

 

PPS – Vai onko lopulta niin, että ruotsalaiset valtionakin osaavat liiketoiminnan paremmin kuin meidän suomalaiset poliitikot, jotka myivät jo aikanaan Soneran ruotsalaisille – nyt Ruotsi jalostaa Teliaa urakalla ja tekee sille lisäarvoa, josta joku ”maailman suurista” haluaa maksaa paljon ja vielä enemmän rahaa! Näinkö raadollista? Mikä on lopulta valtion tarkoitus – hallintajärjestelmänä?

 

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB 175201

 

DOC telia_informaatiologistiikka_21072018.doc – OpenOffice Writer

PVM 21072018

 

820_7738 – 08:27|10:08