chinac.jpg

 

 

Ei vielä pommein, raketein eikä toivottavasti ”ikinä” ydinasein. Pelkästään lännen ikonilla Yhdysvalloilla on noin 7 000 ydinkärkeä ja meidän vierusvaltiolla – 1 300 kilometrin maarajamme takana Venäjällä - suunnilleen sama määrä – noin 7 000 ydinkärkeä. Nyt käydään jo kauppasotaa ja talousvirtojen vaikuttavuussotaa – erityisesti Kiinan ja USA:n kesken --- Noilla ydinkärkimäärillä tuhotaan käytännössä ihmiskunnan elinmahdollisuudet!

 

 

Taustalla on paljon muutakin. Amerikkalaisilta ei jäänyt huomaamatta toiselle presidenttikierrokselle valitun Kiinan Xi Jinpingin ilmoitus, että Kiinan yhteiskuntajärjestyksestä on tullut vientituote [1.

 

Tämä asemoitumissota on haaste, sillä viimeiset noin 100 vuotta on ollut amerikkalaisen - lännenmiehen yhteiskuntamallin voittokulkua – aina vuosituhannen vaihteeseen saakka – kunnes Kiinan talouskasvu lähti todelliseen lentoon – sen ollen jo nyt muutamia vuosia maailman suurin ja vaikuttavin [2.

[1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-9888658 -

[1 ” … Vaikuttamistoimien kolmanneksi päätavoitteeksi raportti nimeää Kiinan poliittisen ja taloudellisen mallin suosion edistämisen. Samalla Kiina pyrkii sen mukaan patoamaan Euroopan edustamien liberaalien ja demokraattisten arvojen leviämistä ja vähentämään läntisen yhteiskuntamallin houkuttelevuutta … ” ~ https://www.verkkouutiset.fi/nain-kiina-kasvattaa-valtaansa-euroopassa/ - -Verkkouutiset – Heikki Hakala.

 

kauppasota3.jpg

 

 

Lännen ja idän vastakkainasettelu on jo silmiinpistävää [3.

 

Media laulaa meillä suunnitelmallista WTM - West trolling manipulaatiota. WTM luotiin vastapainoksi oletetulle enemän tai vähemmän faktiselle idän ETP – East trolling propagandelle [4.

Näillä työkaluilla käydään nyt täyttä informaatiosotaa [5 kansalaisten ja lukijoiden päänahoista. Arkikansalaiset Erkki ja Liisa eivät Suomessa tiedä enää mitä uskoisi [6, siksi rajua on tuo perinteellisen median väkivahva West trolling manipulaatio.

 

 

Otamme esimerkin takavuosien valtamediasta – Helsingin Sanomista

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005676889.html -

 

Kirjoitus käsittelee nykykaltaisen demokratian kriisiä, jossa valkoisen lännenmiehen väestöosuus on maailmastamme noin 20 prosentin luokkaa. Toimittaja olettaa, että tällä lännessä ”hyväksi havaitulla” menetelmällä hallitaan koko maailmaa.

 

HS-toimittaja ei ole oivaltanut, että suurin osa maapallon väestöstä ei halua edes amerikkalaistyylistä valtahegemoniaa demokratiana, tai oikeastaan demokratiahokemana, joka ei ole kehityskaarensa edes prototyyppivaiheessa! [7.

.

Ote HS:sta: ” … Synkempi puoli isosta kuvasta on se, mitä on tapahtunut 2000-luvun puolella, ja etenkin viime vuosina.
Stanfordin yliopiston professori, demokratiatutkija Larry Diamond on luonnehtinut meneillään olevaa trendiä ”demokratian globaaliksi taantumaksi”.
Maailmassa on kourallinen tutkimuslaitoksia, jotka ovat seuranneet globaalia demokratiakehitystä järjestelmällisesti ja pitkään. Näihin kuuluvat yhdysvaltalainen Freedom House ja brittilehti Economistin sisaryhtiö Economist Intelligence Unit (EIU).
Molempien tutkimukset tukevat väitettä demokratian taantumasta. EIU:n tiukoilla kriteereillä vain viisi prosenttia maailman väestöstä elää ”täydessä demokratiassa”. (Suomi kuuluu joukkoon.) … ” -HS-toimittaja Heikki Aittokoski.

.

 

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan: ”... Toinen HS' n erinomainen kirjoitus arviona ja lännenmiehen itsekkäänä mielipidehuutona. Voimme sanoa, että tässä syntyi kaikkien West trolling manipulaatioiden äiti.

Juttu kuvastaa erinomaisesti tekstin laatineen alkeellista tietämystä esimerkiksi Kiinaa ja kiinalaista korkeakulttuuria kohtaan.

Jutussa esiintyy maailmamme noin 20 prosentin valtavähemmistön hätähuuto rujona lännenmiehenä, joka aikanaan kehitti löytöretkien jälkeisenä kolonisaationa paljolti nykyiset kehitysmaat, joita nyt tuo parjattu Kiina nostaa kohti kulutuksen kasvumaiksi.

Lännenmiehen on aika oivaltaa, että tämän jopa sotimalla pakkomarkkinoima kulutusdemokratia ei ole ainoa yhteiskuntajärjestelmä.

Kiina on jo maailman suurimpana taloutena ilmaissut, että sen yhteiskuntajärjestys on jo vientituote. Tuon vientituotteen sivulauseeksi - kehotteena jää edesmenneen Kiinan Mao Zedongin jälkeisen suurmiehen Deng Xiaopingin arvoituksellinen viesti kansalaisilleen: "Menkää ja rikastukaa!" [8 *

 

 

Lännen kirous?

 

Länsi-eurooppalaiset keksivät historiastaan parhaiten tunnetun valkoisen löytöretkeilyn, vaikka kiinalaiset dzonkkilaivastot tutkivat jo vuosikymmeniä aiemmin maailman meriä – jopa laajemmin kuin valkoinen löytöretkiensä alussa [9.

 

Löytöretket kehittyivät liike-elämänahneuden myötä valkoisten eurooppalaisten kolonialismiksi ja kehitysmaariistoksi – lähinnä raaka-ainevarojen ja mustien työvoimahyödynnöksen myötä valkoisen Pohjois-Amerikkaan orjiksi.

 

Länsi sai voimallisen kehityspurskeen liki ilmaisista alusmaiden raaka-aineista ja näin alkoi Länsi-Euroopan nousu kohti nykyistä Euroopan Unionia, joka nyt koettaa korjata jäsenmaavirheitään takavuosisadoilta – huomioimalla jo kehitysmaitakin [10.

 

 

Kiina – maailman suurin talous

 

Kiina on mobilisoitunut kaikkialle [11 – myös Suomeen, ja näin saamme investointirahaa puoliraaka-aineen toimittajiksi – nyt pahvilaatikoihin ja takapuolen pyyhintäpapereihin [12.

 

Onko edullista hakata kasvavaa metsää luonnottomasti muiden kulutukseen, kun he itse eivät halua omia metsiä ajattelemattomasti kaataa?

 

Kiinalla on jättimäiset ympäristöongelmat [13 – tätä kehitystä on jatkunut noin 30 vuotta. Lännenmies sai ruhjoa ympäristöään liki 200 vuotta, ollen nyt totaalisummana vähäisempi kuin Kiina ja muut nousevat taloudet.

 

Silti esimerkiksi amerikkalaiset ovat edelleen suurista maista ylivoimaisin ympäristötuhoaja (kaikkinensa) asukasta kohden! [Kuva 1.] Kiina sen sijaan ratkaisee omat ympäristöongelmat seuraavien 20 vuoden aikana [14 – jolloin saastuminen on laitettu kuriin. On pakko. Väitettä tukee erityisen voimakas ympäristöosaamisen kysyntä. Eduksi meille suomalaisille?

 

 

Ekstra

[UPI-FIIA]Tuore tutkimus: Suomi on useiden vaikutusyritysten kohteena - Yleensä hybridioperaation takaa löytyy Venäjä” - Iltalehti… ~ https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805292200977820_u0.shtml -

 

Viitteet:

[2 ~ https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/2014-10-08/Ohitti-Yhdysvallat-ja-jatkaa-kasvuaan---Kiinasta-maailman-suurin-talous-3256177.html -

[3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/07/lantisten-ja-itaisten-arvojen-yhteenotto.html -

[4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html -

[9 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Zheng_He -

[10 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28031-kansalaiskysymys-maksammeko-velkamme-kehitysmaille -

[11 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/kiinalainen-mobilisaatio-ulottuu-yli.html -

[12 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/07/kiinalaisten-biotalousinvestoinnit.html -

[13 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2009/10/kiina-kasvaa-nopeammin-kuin-maallinen.html -

[14Kiina voimistaa tuntuvasti ympäristöministeriönsä toimivaltaa-Yle-toimittaja Yrjö Kokkonen ~ https://yle.fi/uutiset/3-10114264 -

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU 24 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 171410

 

DOC ita_lansi_ottelu_2_14052018.doc – OpenOffice Writer

PVM 1405_31052018 – 09:46

 

kauppasota1.jpg

 

753_7270