[913]
Kuva: ~ https://yle.fi/uutiset/3-10726285 - |1
"
Eurooppa heräsi Kiinan vallan kasvuun – Seitsemän syytä, miksi Kiinasta tuli uhka
" -Yle
...
Aiemmin Suomi piti kiinni omanlaisensa puolueettomuuden linjasta
1 - Elettiin aikaa, jolloin tosiasiat osattiin tunnustaa viisauden aluksi. Sekin koettiin monien televisiosotien myötä, että Yhdysvallat hankki maailmallisen poliisiroolin itselleen jo 1900-luvulla.
Aiemmin oli itsestään selvää, että US käytti hegemoniallista valtaa maailmassamme - ollen suurin kuluttaja ja energiankäyttäjä. Samoin US' n kaupallinen rooli oli merkittävä ja US antoi kauppataseensa miinustua reilusti, sillä 'ostava asiakas on aina oikeassa' ja antaa mahdollisuuden uhkaamiseen, kiristämiseen ja pakottamiseen - kuten se väkeväksi yltyikin US-presidentti Donald Trumpin aikakaudella.
Suomikin sai kokea amerikkalaista CIA-maustettua ohjailua - tämän tuntee hyvin Rauma-Repolan aiempi vuorineuvos Tauno Matomäki, kun häneltä vietiin kokonainen uusi businessalue - syvänmeren sukelluspallot - Neuvostoliiton vientinsä vuoksi.
Nyt US ja lännenmies on herännyt, kun Kiina siirtyi maailman suurimmaksi taloudeksi (bkt/PPP* - IMF 2015/-16 ... |* ostovoimakorjattu bruttokansantuote)
Samalla Kiinasta tuli maailman suurin liukuhihna, vientivaltio ja monin osin suurin materiaalien ja energian käyttäjä - kaikkine ympäristöhaittoineen.
Länsi siirsi kilvan omaa tuotantoa ja työtä Kiinaan, lisäten Kiinan vaikutevoimaa, joka on nyt kasvanut niin suureksi, ettei amerikkalaista yksinhegemoniaa enää ole.
Laatumedia HS on nyt luovasti ujuttanut itsensä väyläksi lukijoiden luo - lännenmiehen aatemaailman ja yhteiskuntamallin kannattajaksi. Tässä kohdin olisi hyvä muistaa meidän suomalaisten rooli idän ja lännen vedenjakajalla - samalla kun olemme niin lännestä kuin idästä.
Tuon edellisen vedenjakajallisuuden presidentti Sauli Niinistö on oivaltanut erinomaisesti
Presidentti Sauli Niinistö haluaa tarjota Suomesta 'hyviä palveluksia'** kaikille halukkaille, meidän ollen puolueeton neuvottelupöydän tarjoaja kaikkiin ilmansuuntiin, siten, että pöydässä olisivat kaikki konfliktin | erimielisyyden osapuolet.
Niinistö ajaa meille erinomaista roolia, joka ei tue yksisilmäistä ja näköalatonta maailmannäkemystä >
.
HS-ingressi: ” Kiina kasvattaa voimalla sotilasmahtiaan, ja Natossa haetaan yhteistä vastausta etenkin Kiinan kyberuhkaan.”
~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007654672.html –
.
Kiina edustaa tänään maailmallisesta ihmispopulaatiosta suhdelukuparia ~1,4/7,8
2 - Me suomalaiset olemme samoin katsottuna 0,0055/7,8, EU noin 0,45/7,8 ja EU yhdessä US' n kanssa noin 0,78/7,8 - niin, miten on, jos itää katsotaan yhdessä - sellaiset, jotka eivät ole halunneet ’amerikkalaista yhteiskuntakasvatusta’ - esimerkiksi sotina, joihin US on osallistunut "kiitettävän" ahkerasti. Entä Kiina - miten sen sotimisinto - vierailla mailla?
Nyt HS-media laatuaviisina nostattaa yhdeltä osin vastakkain asettumisen henkeä
Maailmallisesti ottaen, kun katsomme luontobiologian hätää ja sen varahapella oloa - ei olisi viisasta jakaa maailmaa, jopa siten, että täältä EU' sta mainostettu (vähemmistöinen) demokratia koettaa opastaa suurta maailmallista enemmistöä - sekö on sitä demokratiaa?
Maailmamme tulee yhdistää
Kiina on pitkän historiallisen jatkumon siivittämänä tullut jäädäkseen suurien joukkoon. Kiina ei pyri ehdottomaan hegemoniallisuuteen, vain sen Kiina johto on kertonut, ettei yksi yksittäinen valtio voi määritellä muiden elon kulkua - ei politiikkana, ei sotilaallisuutena eikä edes kaupallisuutena.
US ylläpitää väkevän vahvaa sotilaallisuutta kymmenillä sotilastukikohdilla - ympäri maailman
Samalla US on maailman suurin asekauppias ja käyttää eniten verovaroja sotilaallisen taisteluvoimansa ylläpitoon. Jos katsoo tämän vuosituhannen sodat ja niihin osallistujat - ei jää epäselvää mistä sotia ylläpidetään - kurittajana ja opastajana.
Väistyvä Trump on tuottanut kaksi merkittävää asiakokonaisuutta:
1. Omat sotilaat kotiin maailmalta - rakentamaan "The Greatest America"
2. Ei kannata opastaa sellaisia, jotka eivät halua oppejamme ottaa vastaan
Miksi me komppaisimme pelkästään lännen maailmanvähemmistöisyyttä?
Emme tee näin, vaan tuemme yhteiskuntamallien moniarvoisuutta - maailmanhistoriaa tuntien. Emme sekaannu muiden itsenäisten omiin sisäisiin asioihin, vaan keskitymme olemaan kilpailuhenkisesti luotettavia kauppamiehiä. e
..
|1 Aiemmin Kiinan ylin päätöskoneisto - 'istuva politbyroo' oli yhdeksän miehen hallussa. Nyt heitä on seitsemän - kerrotaan, että vähennys johtui siitä, että myöhemmin se nostetaan takaisin yhdeksäksi - kahdella naisella.
|* ~ https://www.stat.fi/meta/kas/ostovoimaparite.html -
|** ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/72488/eurooppalainen-turvallisuusajattelu-jatkuu-uralille -
..
| TIEDE | TIEDE | SUOMI24 | VU |
EKSTRA
FIIA | vanhempi tutkija Jyrki Kallio --- ~ https://www.fiia.fi/julkaisu/suomen-ja-kiinan-suhteet-70-vuotta - "
Suomen ja Kiinan suhteet 70 vuotta: Suurvaltapelin paluu varjostaa tulevaisuutta
"
..
HUOM! Kirjoitus on yksinomaan Ilkka Luoman teksti, ilman että sillä on mitään tekemistä Ympäristöteollisuusyhdistys ry' n kanssa.
.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.